Navigointivalikko
Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Vaasan satamatiestä tehdään ympäristövaikutusten arviointi (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on käynnistänyt ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA-menettelyn) Vaasan satamatiestä välillä Vaskiluoto–Vähäkyröntie. Työ on jatkoa vuonna 2010 valmistuneelle pääsuuntaselvitykselle, jossa tien sijaintivaihtoehtoja selvitettiin alustavasti.

Yhteys Vaasan satamaan Vaskiluotoon on Vaasanseudun logistiikkajärjestelmän kehittämisen merkittävä painopiste. Tieyhteys satamaan kulkee nykyään Vaasan keskustan läpi ja raskas liikenne aiheuttaa haittaa asutukselle ja ruuhkauttaa katuverkkoa. Vaasan kaupunki ja Mustasaaren kunta ovat toteuttamassa uutta logistiikka-aluetta lentokentän itäpuolelle. Tavoitteena on tarjota erityisesti logistiikka-alan yrityksille ja toiminnoille alue, joka kytkeytyisi hyvin eri kuljetusmuotojen infrastruktuuriin. Logistiikka-alue on valtateiden 3 ja 8, lentokentän ja rautatien läheisyydessä, ja tulevaisuudessa valtatien 8 mahdollisen uuden linjauksen tuntumassa. Sataman kehittämisen kannalta on myös tärkeää varmistaa, että Vaskiluotoon on rautatieyhteys, joka mahdollistaa nykyistä suuremmat kuljetusmäärät turvallisesti.

Laadittava Vaasan satamatien ympäristövaikutusten arviointi perustuu lakiin ympäristövaikutusten arvioinnista ja Liikenneviraston ohjeistukseen, kun kyseessä on merkittävä uusi tieyhteys. YVA-menettelyn tavoitteena on selvittää uuden tieyhteyden edellytykset ja vaikutukset sekä esittää, miten yhteyttä tulisi kehittää. Ympäristövaikutusten arviointi tehdään edellisen suunnitteluvaiheen aikana muodostuneille vaihtoehdoille. YVA-menettelyn aikana voi tulla esiin myös uusia arvioitavia vaihtoehtoja esimerkiksi sidosryhmien kanssa käytävän vuoropuhelun ansiosta. Arvioinnin kohteena on myös nykytila, ns. 0-vaihtoehto, jossa sataman liikenne jatkossakin kulkisi Vaasan keskustan läpi. Arvioitaville vaihtoehdoille laaditaan alustavat suunnitelmat, joissa teiden linjaukset ja liittymäjärjestelyt sekä kevyen liikenteen yhteydet mitoitetaan ja yhteysjärjestelyjen vaatimat maa-alueet määritellään mm. maankäytön suunnittelun lähtökohdiksi.

Vaasan satamatien kehittäminen on osa kansainvälistä The Midway Alignment of the Bothnian Corridor -hanketta, jonka tavoitteena on parantaa Merenkurkun kuljetusreittiä siten, että se täyttää kestävälle kuljetusjärjestelmälle asetetut ympäristölliset ja taloudelliset vaatimukset. Midway Alignment -hanke on saanut rahoituksen kunnallisilta, seudullisilta ja kansallisilta rahoittajilta Suomessa ja Ruotsissa, yksityisiltä yrityksiltä sekä EU:n TEN-T-rahastosta.

Alueen asukkailla, maanomistajilla ja kaikilla hankkeesta kiinnostuneilla on mahdollisuus osallistua työhön. YVA-menettelyn aikana järjestetään kaksi kaikille avointa yleisötilaisuutta sekä sidosryhmille suunnatut työpajat. Hankkeesta tiedotetaan alueen lehdissä ja myöhemmin avattavilla hankkeen internetsivuilla.

Työn ensimmäisessä vaiheessa laaditaan ympäristövaikutusten arviointiohjelma, jossa kuvataan, miten arviointi tullaan tekemään. Ohjelma asetetaan nähtäville kunnissa lausuntojen ja mielipiteiden esittämistä varten. Arviointiohjelman valmistumisesta ja sen nähtäville asettamista kuulutetaan.

Lisätietoja:

  • Investointipäällikkö Ari Perttu, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 027 745
  • Jari Mannila, Ramboll Finland Oy, puh. 040 550 5751


Alueellista tietoa