Navigointivalikko

 

Avaa chat-ikkuna
liikenne-luvat-erikoiskuljetukset-hakemusten käsittely-ingressi

Hakemusten käsittely

 

Ennakkopäätös

Ennakkopäätös vaaditaan aina ennen lupapäätöstä, kun kokonaismassa on 250 tonnia tai yli ja kun kokonaismassa on 200 tonnia tai yli ja samalla kuljetuksen korkeus on yli 7,0 metriä.

Hakemusten käsittelyaika

Luvat myönnetään yleensä neljässä arkipäivässä. Mikäli haetaan kerralla useampia reittejä, voi käsittely kestää pidempään. Erittäin raskaiden kuljetusten luvat pyritään käsittelemään kahdessa viikossa, mutta siltojen kantavuuslaskentaa vaativissa luvissa käsittelyaika voi olla pidempi. Myös puutteellisen hakemuksen käsittely voi kestää puuttuvien tietojen selvittämisen vuoksi.  Ajankohtaista tietoa lupien käsittelyajoista löytyy Ajankohtaista-otsikon alta.

Maaperän kantavuusselvitys

Kokonaismassaltaan yli 150 tonnin hakemusten kohdalla lähtötietoihin tarvitaan kuljetusten kokonaismäärä, ajankohta ja pidempiaikaisissa projekteissa projektin kesto sekä perävaunun leveys ja akselikohtainen rengasmäärä, myös ennakkopäätöstä haettaessa. Nämä tiedot ovat tarpeen selvitettäessä tierakenteen ja pohjamaan kantokykyä lupapäätöksen reitillä. Kuljetuksen aiheuttamaa pintapainetta tierakenteeseen ja pohjamaahan voi tarkastella pintapainetyökalulla syöttäen kuljetuksen tiedot taulukon soluihin ottamalla taulukon muokkaus käyttöön. 

Maaperäselvitysten raja-arvot ovat Väyläviraston ohjeistuksen mukaisesti seuraavat:

Hinattavan laitteen rekisteröinti ja kytkentätodistus

Vuonna 2011 tai sen jälkeen ensimmäisen kerran käyttöön otettu hinattava laite pitää olla rekisteröity. Ennen vuotta 2011 käyttöön otettu hinattava laite pitää rekisteröidä viimeistään 31.12.2014.

Ennen vuotta 2011 käyttöön otetulla hinattavalla laitteella (jota ei ole vielä rekisteröintikatsastettu) pitää olla katsastustoimipaikan myöntämä hinattavan laitteen kytkentätodistus, kun kyseessä on yli 20 tonnia painava hinattava laite tai yli 22 metriä pitkä hinattava kuljetus. Kopio kytkentätodistuksesta tulee toimittaa hakemuksen liitteenä.

Ajoneuvoyhdistelmän erilliskytkentä

Vetoauton ja perävaunun välinen erilliskytkentä tulee olla katsastustoimipaikan hyväksymä ja rekisteriotteeseen merkitty, jos ajoneuvoyhdistelmä kuormattuna tai tyhjänä ylittää normaaliliikenteessä sallitun akseli-, teli- tai kokonaismassa-arvon tai jos ajoneuvoyhdistelmä kuormaamattomana ylittää jonkin normaaliliikenteessä sallitun mitta-arvon. Rekisteriotteeseen tulee olla kirjattuna yhdistelmän erilliskytkentä vähintään hakemuksessa oleville massoille. Mikäli kytkentätiedot ovat eri liitteessä, tulee kytkentäliitteestä lähettää kopio lupahakemuksen liitteenä.

Muualla kuin Suomessa rekisteröityjen ajoneuvoyhdistelmien osalta (myös, jos yhdistelmän osa on ulkomaisessa rekisterissä) tulee lupahakemukseen liittää todistuskopio suomalaisen katsastustoimipaikan suorittamasta kytkentäkatsastuksesta.

Lupaehdot

Erikoiskuljetusten lupaehdot ovat kaikille samat. Lupaehdot sisältävät keskeisimmät osat erikoiskuljetuksia koskevista säädöksistä ja kuljetukselle asetetuista muista ehdoista. Lupaehdot voi tulostaa näiltä internet-sivuilta, ja ne on pidettävä kuljetuksen mukana. 

Luvassa voi olla myös erikoisehtoja, kuten ilmoitusehto, poliisiehto tai sillanvalvonta. 

Lupien muutokset ja peruutukset


Kuljetuksen peruuntuessa lupamaksua ei hyvitetä tai palauteta. Peruuntuneen kuljetuksen lupaan sisältynyt sillan ylityksen valvontamaksu voidaan kuitenkin hyvittää asiakkaalle vähentämällä siitä ensin käsittelymaksun.

12.1.2021 alkaen lupapäätöksen myöntämisen jälkeen mahdollisten vähäisten muutosten määrää on lupakäsittelyn selkeyttämiseksi tarkennettu seuraavasti: 
•    reittimuutokset uutena lupapäätöksenä, poikkeuksena kuitenkin lupapäätöksen reitillä olevan tietyön rajoitukset, jotka eivät mahdollista kuljetuksen suorittamista
•    ajoneuvojen lisäys tai muuttaminen uutena lupapäätöksenä
•    voimassaoloajan aikaistus tai jatkaminen uutena lupapäätöksenä

Muutokset sillanvalvonnan sisältävissä lupapäätöksissä 12.1.2021 alkaen: 
•    käyttämättömän sillanvalvonnan sisältävän lupapäätöksen uusiminen sellaisenaan voimassaoloaikana siirtää valvontamaksut uuteen lupapäätökseen
•    sillanvalvonnan sisältävän lupapäätöksen voimassaoloaika on 6 kk

Kieliversiot

Lupa voidaan kirjoittaa suomeksi tai ruotsiksi.


Alueellista tietoa


Ota yhteyttä 

Liikenteen asiakaspalvelu

Neuvonta 0295 020 600 ma-pe klo 9-15  (pvm/mpm)

Chat-palvelussa asiakasneuvoja paikalla ma-pe klo 9-15 (muuna aikana virtuaalineuvoja)

Pirkanmaan ELY-keskus,
Asiakaspalvelu, Erikoiskuljetukset
PL 297, 33101 TAMPERE
Sähköposti: [email protected]

Päivitetty: 14.08.2024