Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja TE-toimisto tiedottavat 23.6.2016

Oulun kaupunkiseudun julkiset työvoimapalvelut osaksi työ- ja elinkeinoministeriön kokeilua ensi vuonna (Pohjois-Pohjanmaa)

Työ- ja elinkeinoministeriön johdolla toteutetaan työllisyyspalveluiden alueellisia kokeiluja vuosina 2017 – 2018. Työ- ja elinkeinoministeriö on hyväksynyt Pohjois-Pohjanmaalta Oulun kaupunkiseudun esittämän kokeiluhankkeen. Hankkeen alue kattaa Oulun, Hailuodon, Iin, Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Muhoksen ja Tyrnävän.  Kokeilu painottuu pitkään työttömänä olleisiin ja alle 25- vuotiaisiin nuoriin. Kokeilu käynnistynee vuoden 2017 alkupuolella.

Pohjois-Pohjanmaalta esityksiä tehtiin kaiken kaikkiaan 7 kappaletta.  Osa esityksistä oli useamman kunnan yhteisiä, osa oli yksittäisen kunnan tekemiä.

Oulun kaupunkiseudun kokeiluhanketta on valmisteltu yhteistyössä toimijoiden kesken ja se sisältää uudenlaisia avauksia sekä järjestäjämalliin että tuottajamalliin, joista niiden onnistuessa voidaan saada muodostettua hyviä käytäntöjä maakuntahallinnossa käytettäväksi. Kokeiluihin ei osoiteta lisärahoitusta. Kokeilussa mahdollistetaan lainsäädännöllisin muutoksin se, että kokeilualueilla voidaan poiketa voimassa olevasta lainsäädännöstä, joka koskee mm. julkisia työvoima- ja yrityspalveluja, työttömyysturvaa, aktiivista sosiaalipolitiikkaa, tietojen luovuttamista, kotouttamista sekä mahdollisesti myös koulutusta.

Hankkeen alue kattaa Oulun, Hailuodon, Iin, Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Muhoksen ja Tyrnävän.  Kokeilu painottuu pitkään työttömänä olleisiin ja alle 25- vuotiaisiin nuoriin. Kohdejoukon kooksi on arvioitu noin 6 500 henkilöä. Oulun ja Oulun kaupunkiseudun väestörakenne on koko Euroopan suurten kaupunkien joukossa nuorimpia ja nuorten työmarkkinatilanne on haastava. Maakunnan pitkäaikaistyöttömistä valtaosa on Oulun seudulla. Kaikkiaan Oulun kaupunkiseudulla työttömiä oli vuoden 2016 maaliskuussa lähes 19 000 henkilöä.  

Kokeilussa on tarkoitus kehittää työelämälähtöistä työllisyyden hoitoa, alentaa työttömyyttä ja sitä kautta työttömyyden kustannuksia, kehittää monialaista asiakasohjausta ja kunnallisia työllisyyspalveluja ja palveluprosesseja sekä vähentää hallinnollista työtä työttömyyden hoidossa. Keskeiset toimenpiteet on jaoteltu kolmeen kokonaisuuteen, joita ovat 1) yritys- ja elinvoimakokonaisuus työllistämisessä, 2) järjestäjämallin kehittäminen ja 3) tuottajamallin kehittäminen.

"On tärkeää, että maakuntamme on mukana tässä kokeilussa", sanoo Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston johtaja Maire Mäki.  Mäen mukaan kokeilun avulla valmistaudutaan osaltaan vuoden 2019 maakuntahallintoon siirtymiseen. Laadittu kokeiluesitys edellyttää useita muutoksia toimivaltuuksiin ja lainsäädäntöön. Vaikka kokeiluaika on lyhyt, esitys sisältää runsaasti erilaisia aihioita uusiin toimintatapoihin. Suunnitelmaa tullaakin jatkotyöstämään valtakunnallisen ohjausryhmän linjausten mukaisesti heti elokuussa. Maire Mäki toteaa myös, että on tärkeää huomioida niiden kuntien tekemä työ, jotka eivät nyt tähän kokeiluun päässet mukaan. "Olemme kokoontuneet jo kaikkien hanke-esityksen tehneiden tahojen kanssa informaation vaihtamiseksi", sanoo Mäki. ELY-keskuksen näkemyksen mukaan esitysten sisältämiä innovaatioita voi olla mahdollista hyödyntää mm. erilaisten hankkeiden piirissä. Osa ehdotuksista on myös sellaisia, että niiden toteuttamiselle ei ole lainsäädännöllistä estettä.

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 23.6.2016

Lisätiedot:
Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto:
Johtaja Maire Mäki, puh. 029505 6800 tai 044 4368200 ja palvelujohtaja Mari Tuomikoski, puh. 029505 6801.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus: ryhmäpäällikkö Hanna Määttä, puh.  0295 038 076


Alueellista tietoa