Navigointivalikko
Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Saimaan kanavan huoltotien hoidon järjestelyt ja toimet ennen vakavaa onnettomuutta 15.2.2014 (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)
 

Kanavatiellä tapahtui lauantaina 15.2.2014 vakava liikenneonnettomuus, jossa menehtyi kymmenen henkilöä. Urakoitsijan antaman selvityksen perusteella Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen näkemyksen mukaan urakoitsija on toiminut sopimuksen ehtojen mukaisesti eikä tien hoidon laatuvaatimuksia ole rikottu.

Saimaan kanava valmistui nykymuotoonsa vuonna 1968 Suomen Neuvostoliitolta vuokraamalle alueelle. Kanavan käyttöä ja kunnossapitoa varten sen varteen rakennettiin 22 km mittainen huoltotie. Tien hoito ja ylläpito on määrätty Suomen vastuulle valtioiden välisessä kanavaa koskevassa valtiosopimuksessa, joka päivitettiin ja allekirjoitettiin vuonna 2012. Se on voimassa 50 vuotta allekirjoituksesta eteenpäin.

Suomen yleisistä teistä vastaa Liikennevirasto, jonka alueellisena tienpito-organisaationa toimivat ELY-keskukset. Ne hankkivat teiden hoitopalvelut niin sanottuina alueurakoina.  Kaakkois-Suomen ELY-keskus on sisällyttänyt Saimaan kanavan huoltotien hoidon Lappeenrannan alueurakkaan, joka kattaa noin puolet Etelä-Karjalan maakunnasta. Tällä hetkellä urakoitsijana toimii NCC Roads Oy.

Huoltotien hoidossa sovelletaan suomalaisia standardeja ja suomalaista urakkasopimusta. Tie on liikennemäärän ja tien erityisluonteen perusteella luokiteltu hoitoluokkaan, jossa liukkautta torjutaan talvikuukausina pääosin hiekalla. Tien kitkavaatimukset ovat jonkin verran alhaisemmat kuin suolalla paljaana pidettävillä teillä. Tien hoitostandardiin sisältyy myös se, että toimet pitää olla tehty tietyn ajan kuluessa siitä, kun laatukriteerien alittuminen on havaittu. Kanavan huoltotiellä toimenpideaika on neljä tuntia. Esimerkiksi jos tienpinnan kitkan todetaan alittavan vaatimukset kello kuusi, hoitotoimet pitää olla tehty viimeistään kello kymmenen.

Talvella voi siis olla liukasta ja ajoneuvon kuljettajalla on vastuu sovittaa ajonopeus olosuhteiden mukaiseksi. 

Saimaan kanavan huoltotiellä on erityispiirteitä, jotka rajoittavat voimakkaasti suolan käyttöä liukkaudentorjunnassa. Tiellä on siltoja ja kanavarakenteita, joiden kohdalla ja läheisyydessä suolan käyttö on kielletty korroosiovaurioiden välttämiseksi. Tie on hyvin lähellä vesistöä. Lisäksi valtiosopimukseen on sisällytetty ehto, jonka mukaan vuokra-alueella harjoitettava toiminta ei saa aiheuttaa ympäristöhaittaa.  

Liikenneturvallisuussyistä tiellä on jo vuosien ajan ollut 60 km/h nopeusrajoitus.

Kanavatiellä tapahtui lauantaina 15.2.2014 vakava liikenneonnettomuus, jossa menehtyi kymmenen henkilöä. Kaakkois-Suomen ELY-keskus sai 21.2.2014 NCC Roads Oy:ltä selvityksen onnettomuutta edeltävän ajan hoitotoimista.

Selvityksen perusteella urakoitsija on toiminut sopimuksen ehtojen mukaisesti. Urakoitsijan edustajat olivat tarkastaneet tien aamulla kuuden ja seitsemän välillä, eikä silloin todettu liukkautta.

Vaikka liukkautta ei todettu kello kuuden ja seitsemän välillä, on mahdollista, että kosteus on voinut tiivistyä hyvin paikallisesti tien pintaan, jolloin on muodostunut kuuraa, joka liikenteen vaikutuksesta on voinut muuttua liukkaudeksi. Tällaisia ilmiöitä, joita on mahdoton tunnistaa kattavasti, tapahtuu ympäri Suomen tieverkkoa.

Mitä jatkossa?

Valtiosopimuksen mukaan liikenteen valvonnasta vastaavat ja onnettomuutta tutkivat Venäjän viranomaiset. Suomen viranomaiset ovat lupautuneet avustamaan osaltaan venäläisten viranomaisten onnettomuustutkintaan.

Selvää on, ettei kanavan huoltotie vastaa nykyisen rajaliikenteen tarpeita, eikä sitä vuokra-alueen sisällä ole siihen kuntoon parannettavissa. Tarvitaan kokonaan uusi valtatie vuokra-alueen ulkopuolelle. Suomen liikenneviranomaiset ovat valmiit antamaan tähän asiantuntija-apua, mutta vastuu tien suunnittelusta ja toteuttamisesta on venäläisillä viranomaisilla.

Lisätietoja: Johtaja Antti Rinta-Porkkunen, puh. 0295 029 152


 


Alueellista tietoa