Navigointivalikko
Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2013

Sivulla on ELY-keskusten uusimmat tiedotteet, alkaen huhtikuusta 2013. Vanhemmat tiedotteet löytyvät vasemmalta kohdasta Tiedotearkisto.

Tiedotteet 2013

Talvivaaran kipsisakka-altaan vuototilanne 10.4.2013

Kipsisakka-altaan vuoto Talvivaaran kaivosalueella on saatu tukittua. Kainuun ELY-keskus totesi asian tarkastuskäynnillään 10.4. päivällä.

Talvivaara johtaa kipsisakka-altaan lohkoilta 5 ja 6 jätevettä avolouhokseen noin 300 m3/h ja pohjoisen suuntaan Haukilammen jälkikäsittely-yksikköön noin 150 m3/h. Johtamisen tavoitteena on pienentää kipsisakka-altailla varastoituna olevan veden määrää ja veden varastointiin liittyvää riskiä.

Talvivaara juoksutti käsiteltyjä jätevesiä 10.4. sekä pohjoisen että etelän suuntaan molempiin noin 800 kuutiometriä tunnissa. Talvivaara on ilmoittanut nostavansa etelän suuntaan johdettavan veden määrän lähiaikoina 1 500 kuutiometriin tunnissa. Juoksutettavan veden pH oli 10,2.

Kainuun ELY-keskus otti 26.3. näytteen kaivosalueelta etelään eli Vuoksen vesistön suuntaan juoksutettavasta käsitellystä jätevedestä. Veden koostumus täytti lupaehdot.

Kainuun ELY-keskus on ottanut keskiviikkona 10.4. vesinäytteitä kaivosalueelta juoksutettavista käsitellyistä jätevesistä sekä Talvivaaran läheisiltä vesialueilta pohjoisen ja etelän suunnalta.


Lisätietoja: Kainuun ELY-keskus,
yksikön päällikkö Sari Myllyoja, p. 029 502 3833,
patoturvallisuusasioissa yksikön päällikkö Kari Pehkonen, p. 029 502 3856

Alueellista tietoa