Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Satakunnan kehitysnäkymät edelleen odottavia (Satakunnan ELY-keskus)

Satakunnassa elinkeinoelämän tilanne on samankaltainen kuin vuosi sitten. Työllisyyden osalta tilanne on hieman parantunut, mutta työttömiä työnhakijoita on edelleen vähän enemmän kuin vuosi sitten. Nämä arviot sisältyvät 14.4.2016 julkaistuun Alueelliset kehitysnäkymät –raporttiin. Koko maassa alueet ennakoivat, että niiden talouskehitys kääntyy pikkuhiljaa parempaan suuntaan. Myös työttömyyden kasvu on taittumassa ja työpaikkoja ennakoidaan avautuvan aiempaa enemmän. Alueet ovat näkemyksissään kuitenkin varovaisia ja kasvuodotukset ovat maltillisia.  

Satakunnassa osalla teollisuutta näkymät ovat kohtuulliset, joskin yrityskohtaiset erot ovat edelleen suuria. Kaupan ja palvelualan yritysten kysynnässä talouden epävarmuus ja ostovoiman heikentyminen näkyy selvästi. Satakunnassa investoidaan merkittävästi, mikä osaltaan vahvistaa uskoa elinkeinoelämän näkymien paranemiseen. Sekä Porin että Rauman seudulla on tiedossa tai käynnissä lähes puolen miljardin suuruiset investoinnit. Porin seudun suurimmat yksittäiset investoinnit ovat Tahkoluodon Merituulipuisto ja LNG-terminaali, Satakunnan ammattikorkeakoulun kampus sekä Harjavallan suurteollisuuspuiston investoinnit. Ammattikorkeakoulun kampuksen läheisyyteen on suunnitteilla myös matkakeskus.

Rauman seudulla on vireillä useita mittavia yritysinvestointeja mm. kemianteollisuudessa ja elintarviketeollisuudessa. HKScan rakentaa uuden broilerinjalostuslaitoksen Lakarin logistiikka- ja yritysalueelle. Lakariin on suunnitelmissa myös aurinkovoimalaitoshankkeita. Merkittäviä investointeja on menossa myös entisen STX Finland Oy:n telakka-alueella sijaitsevassa meri- ja raskaan konepajateollisuuden yrityspuisto Seaside Industry Park Raumassa. Alueen metsäteollisuusklusteriin liittyen on vireillä useampi mittava investointihanke. Raumalle on suunnitteilla myös uusi kauppakeskus.

Työllisyystilanteen arvioidaan pysyvän suunnilleen nykyisenkaltaisena Satakunnassa lähimmän vuoden aikana. Alkuvuonna työllisyystilanne on hieman parantunut, mutta silti työttömiä työnhakijoita on edelleen enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysjaksojen kestot ovat pidentyneet ja pitkäaikaistyöttömyys on lisääntynyt. Työttömiä on ollut viime vuoden loppupuolella eniten yli 60-vuotiaiden ryhmässä, mutta suurin työttömien määrän kasvu on tapahtunut 20-29 -vuotiailla. Satakunnassa on selkeät erot työllisyyden kehityksessä alueiden välillä. Rauman seudulla työttömien määrä on vähentynyt vuoden takaisesta, samoin pientä vähenemää on tapahtunut Pohjois-Satakunnassa. Sen sijaan Porin seudulla työttömien määrä on edelleen korkeampi kuin vuosi sitten.

Kaiken kaikkiaan tilanne vaihtelee suuresti yrityksittäin ja eri toimialojen välillä. Satakunnassa on runsaasti myös hyvässä kasvussa olevia yrityksiä. Elinkeinoelämän paraneviin näkymiin uskotaan Satakunnassa viimeistään vuoden päästä eli keväällä 2017. 

Lisätietoja:

  • ylijohtaja Marja Karvonen, puh 0295 022111
  • tutkija Merja Mannelin, puh 0295 022112

Liite:

Alueelliset arviot talouden ja työllisyyden kehityksestä kootaan ELY-keskusten johdolla kaksi kertaa vuodessa yhteistyössä TE-toimiston ja muiden alueen kehittäjä- ja rahoittajaorganisaatioiden kanssa. Satakunnassa alueellisten kehitysnäkymien kokoamiseen osallistuvat ELY-keskuksen ja Satakunnan TE-toimiston lisäksi Satakuntaliitto, Rauman seudun kunnat, Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy, Prizztech Oy, Finnvera Oyj:n Lounais-Suomen alue, Satakunnan Yrittäjät ry, Satakunnan Teknologiateollisuus ry, alueen kauppakamarit sekä WinNova ja Sataedu.


Alueellista tietoa