Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2017

Rantatunnelin pesu siirtyi tiistai-keskiviikko illalle ja yölle (Pirkanmaa)

Tampereen rantatunnelin pesu siirtyy tällä viikolla tiistain ja keskiviikon väliseksi illaksi ja yöksi.

Sääennusteiden mukaan viikon lämpimin ilta ja yö osuvat tiistaista keskiviikkoon ulottuvalle jaksolle, minkä vuoksi Rantatunnelin kummankin tunneliputken pesu tehdään tiistain 4.4. ja keskiviikon 5.4. välisenä iltana ja yönä klo 19:00–06:00.  

Rantatunnelin kummankin tunneliputkien päällystepintojen lisäksi pestään sisäänajoaukkoa edeltävien, betonisten kaukalorakenteiden päällystepinnat.

Myös tunnelin sisäänajoaukkojen alareunat pestään ajotunneleiden seinäpintojen osalta noin 300 metrin matkalta, koska juuri tämä osa tunnelista likaantuu eniten. Tunneleissa pestään ja puhdistetaan lisäksi muun muassa hätäpoistumisteiden valaisimet, pelastusasemien lippuopasteet ja yhdyskäytävien ovet.

Ellei pesua yöpakkasten vuoksi voi vielä tiistain ja keskiviikonkaan välisenä yönä tehdä, pesut siirtyvät loppuviikolle päiväsaikaan klo 09:00–14:00.  

Tunneliputkea ei suljeta pesujen ajaksi kokonaan, mutta toinen ajokaista suljetaan turvallisuussyistä kaistaohjauksella ja muilla liikennejärjestelyillä pesun vaatimaksi ajaksi. Liikennejärjestelyissä otetaan huomioon Tampereella tiistai-iltana pelattava jääkiekon Playoff-ottelu.

Lisätietoja:

  • Työpäällikkö Annukka Hakala, Destia Oy, p. 040 529 7860
  • Projektipäällikkö Heikki Koski, Pirkanmaan ELY-keskus, p. 0295 036 251  

Regional information