Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

ELY-keskuksen yritysrahoituksella vauhditetaan pk-yritysten kasvua (Etelä-Savon ELY-keskus)

Etelä-Savon ELY-keskus on myöntänyt EU-ohjelmakaudella 2007- 2013 yhteensä 69 miljoonaa euroa yritysten liiketoiminnan kehittämiseen. Tukea on myönnetty noin tuhannelle pk-yritykselle sekä investointeihin että toiminnan ja tuotteiden kehittämiseen. Yritysten kehittämishankkeilla tavoitellaan uusia työpaikkoja, liikevaihdon ja viennin kasvua.  Yritysrahoitusta on vielä haettavissa noin viisi miljoonaa euroa.

Etelä-Savon ELY-keskus on myöntänyt syyskuun loppuun mennessä EU-ohjelmakaudella vuosina 2007-2013 kaikkiaan 69 miljoonaa euroa 1055  hankkeeseen. Yli puolet avustuksen saaneista yrityksistä oli mikroyrityksiä ja loput pieniä ja keskisuuria yrityksiä. ELY-keskus myöntää avustusta yrityksen pitkän aikavälin kilpailukykyä parantaviin hankkeisiin, joilla on merkittävä vaikutus yrityksen kasvuun, teknologiaan, kansainvälistymiseen, tuottavuuteen tai liiketoimintaosaamiseen. Maaseuturahastosta myönnettäessä kriteerinä on myös maaseudun elinvoimaisuuden säilyminen.

Kesällä 2013 tehtiin väliarvio meneillään olevalla ohjelmakaudella 2007-2013 myönnettyjen yritystukien toteutuneista vaikuttavuuksista päättyneiden hankkeiden osalta. Selvityksen kohteina olleissa 147 yrityksessä liikevaihdon kasvu oli 30 miljoonaa euroa ja yrittäjien arvioiden mukaan uusia työpaikkoja oli syntynyt 180.  Yhden avustuksena maksetun euron tuotto oli lähes neljä euroa liikevaihdon lisäyksestä laskettuna. Suurin liikevaihdon lisäys yhtä tukieuroa kohden oli liike-elämän palveluissa.

Etelä-Savon ELY-keskuksella on vielä mahdollisuus myöntää rahoitusta tänä vuonna yritysten hankkeisiin noin 5 miljoonaa euroa. Jos yrityksellä on kehittämisaikeita, kannattaa olla yhteydessä ELY-keskuksen asiantuntijoihin mahdollisimman pian

Lisätietoja:  

Asiantuntija Esko Nyyssönen, Etelä-Savon ELY-keskus, innovaatiot ja yritysrahoitus -yksikkö, esko.nyyssonen(at)ely-keskus.fi, p. 029 502 4068

Asiantuntija Jukka Kotro, Etelä-Savon ELY-keskus, innovaatiot ja yritysrahoitus -yksikkö, jukka.kotro(at)ely-keskus.fi, p.029 502 4057


Regional information