Navigeringsmeny
Nyheter 2018

Vaikuta vesiin! (Pohjois-Pohjanmaa)

Kuulemiset merenhoidosta 8.1.–16.2.2018 ja vesienhoidosta 8.1.–9.7.2018 ovat käynnistyneet.

Vesienhoidossa on tavoitteena rannikkovesien, järvien, jokien ja pohjavesien hyvä tila.  Merenhoidon tavoitteena on koko Suomen merialueen hyvä tila.

Koko Suomen kattavat vesienhoitosuunnitelmat vuoteen 2021 hyväksyttiin valtioneuvostossa vuoden 2015 lopussa. Nyt vesienhoitosuunnitelmia aletaan päivittää hoitokautta 2022 - 2027 varten. Suunnittelun työohjelmasta ja vesienhoitoalueen keskeisistä kysymyksistä sekä vesienhoitosuunnitelmaan liittyvän ympäristöselostuksen laadinnasta kuullaan 8.1.2018 - 9.7.2018.

Suomen ensimmäinen merenhoitosuunnitelma hyväksyttiin valtioneuvostossa vuoden 2015 lopussa, ja nyt se päivitetään. Suomen merialueen tila 2018 ja siihen liittyvät tausta-asiakirjat, jotka koskevat hyvän tilan määritelmiä, yleisiä ympäristötavoitteita sekä taloudellisia analyysejä, ovat kuultavina 8.1. - 16.2.2018.  Lisäksi tausta-aineistoon kuuluu Itämeren suojelukomission (HELCOM) koko Itämeren tilaa käsittelevän englanninkielisen raportin "State of the Baltic Sea" ensimmäinen versio.

Taustatietoa vesienhoidosta ja merenhoidosta sekä kuulemisasiakirjat ja ohjeet palautteen antamiseksi löydät www.ymparisto.fi/vaikutavesiin -verkkosivuilta. Sivustolla olevaan Vesikarttaan on koottu tietoa vesien ja meren tilasta ja siihen vaikuttavista toiminnoista.

Palaute toivotaan ensisijaisesti sähköisesti www.lausuntopalvelu.fi -sivuston tai Webropol verkkokyselyjen kautta, jotka löytyvät vaikuta vesiin -sivuilta. Vesienhoitoa koskevan palautteen voi toimittaa myös sähköpostitse tai kirjallisesti; Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kirjaamoon (kirjaamo.pohjois-pohjanmaa(at)ely-keskus.fi, PL 86, 90101 Oulu) ja merenhoitoa koskevan palautteen Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kirjaamoon (kirjaamo.varsinais-suomi(at)ely-keskus.fi, PL 236, 20101 TURKU). Word-muodossa toimitettu palaute nopeuttaa ja helpottaa käsittelyä.

Kunnan, viraston tai sidosryhmien viralliset lausunnot annetaan www.lausuntopalvelu.fi -sivujen kautta


Regional information