Monipaikka

Paikasta riippumattoman työn edistäjä

Hanke on päättynyt.

Blogikirjoitukset

Monipaikka-hankkeessa alun perin ajatuksena oli keskittyä enemmän etärekrytointiin ja -perehdytykseen, mutta pian huomattiin sitouttamisen merkitys ja sen merkitys että ”kotipesä” on kunnossa; kukaan ei halua tulla työpaikkaan, jossa asiat eivät ole kunnossa. Lähtijät -podcastin vetäjät toteuttivat Miksi me lähdemme -kyselytutkimuksen. Tutkimusraportissa esitetään asiantuntijan lähtemisen hinnaksi työpaikalle noin 6 kuukauden palkkakustannukset. Arvioiduista kuluista valtaosa on ajateltu koostuvan puuttuvan työntekijän vaikutuksesta tuottavuuteen. Lisäksi kuluja tulee rekrytoinnista ja perehdyttämisestä.

Kuvassa lahteminen

 

Työntekijän lähteminen tulee työnantajalle kalliiksi. Sitouttamisella ja ”kotipesän” kunnolla on myös muita tärkeitä vaikutuksia kuten paremmin voivat ja motivoituneet työntekijät. Hyvinvoiva työntekijä on tuottavampi. Tutkimusten mukaan jopa kaksi kolmasosaa työn tuottavuuskasvusta tulee kokonaistuottavuuden kasvusta (lähde: HELP-katsaus: Työelämän muutosnäkymät, Sinimaaria Ranki, Työterveyslaitos 2023). Kokonaistuottavuuteen taas vaikuttavat miten työoloilla vahvistetaan työhyvinvointia, miten olemassa olevaa tietoa osataan hyödyntää, miten työyhteisössä opitaan ja synnytetään uutta osaamista, tai minkälaisia verkostoja ja kumppanuuksia rakennetaan.

Monipaikka-hanke on julkaissut vapaasti luettavissa olevan Rekrytoi, perehdytä ja sitouta etänä -oppaan. Oppaassa esitellään mitä kannattaa huomioida erityisesti etänä rekrytoidessa ja perehdyttäessä, mutta siinä nostetaan esille myös sitouttamisen keinoja. Oppaan pääset lukemaan Dorian julkaisujärjestelmästä.

ely-updated 13.03.2024