Paree maaseutu

Eteläpohjalaisten Leader-ryhmien ja ELY-keskuksen yhteinen maaseutuviestintä

Alajärven ja Lehtimäen kirjastoista on lainattavissa LuontoOn-reppuja, jotka sisältävät apuvälineitä luonnon tutkimiseen. 

Tiitu Korkiatupa ja Hilla Hietanen tutkivat repun varusteisiin kuuluvalla suurennuslasilla keräämiään luontonäytteitä. Kuva Mari Kaunisto.  

Alajärven 4H-yhdistyksen LuontoOn -hankkeen tavoitteena on tutustuttaa lapset luonnon tarjoamiin mahdollisuuksiin ja opetta heille metsäluonnon ominaispiirteitä. Hankevetäjä Mari Kaunisto kertoo, että syksynä aikana hanketta on toteutettu järjestämällä luontokerhoja kerran viikossa. Hankkeessa on toteutettu myös LuontoOn-reput. Reppu sisältää älypuhelimeen tai tablettiin kiinnitettävän makrolinssin, suurennuslasin kompassilla, kaksi ötökkäpurkkia, rasioita sekä välineiden käyttö- ja puhdistusohjeet.

– Kuka tahansa voi hyödyntää LuontoOn-reppuja lähtiessään tutkimusretkelle luontoon. Reppuja on lainattavissa kirjastoista, kertoo hankevetäjä Mari Kaunisto.

LuontoOn-reput testattiin syyslomaviikolla. Tutkijat tarvitsevat tietenkin mukaansa tutkimusapulaisia, niinpä luontoretkelle suuntasivat lapset yhdessä assistenttien tehtäviä hoitaneiden isovanhempiensa kanssa.

Teimme yhteistyötä Eläkeliiton Alajärven yhdistyksen kanssa. Jos omia isovanhempia ei ollut mukana, oli mahdollisuus ”lainaisovanhempaan”. Tekniikankin oppia tuli sekä lapsille että isovanhemmille, kun linssisettiä kiinnitettiin älylaitteisiin, ja kuvattiin luontoa.

Syyslomaviikon luontotutkimusretki suuntautui Alajärven keskustan kuntoradalle. Kuntopolulle oli rakennettu myös aistirata. Yhteisöllinen tapahtuma tarjosi osallistujille kokemuksellista oppimista.  

Tapahtumaa suosi erinomainen sää, vaikka aamulla näytti, että sataa. Eläkeläiset tarjosivat makkarat. Osallistujia oli yhteensä lähes sata, kertoo Kaunisto.  

 

LuontoOn-hankkeen vetäjä Mari Kaunisto iloitsee uusista LuontoOn-repuista. Kuva Alajärven 4H.

Reppu kirjastosta lainaan

Luontoretkellä kaikki LuontoOn-reput olivat retkeläisten käytössä. Reppuja on kaikkiaan 19, niistä 10 on lainattavissa Alajärven kirjastosta ja seitsemän Lehtimäen kirjastosta. Lisäksi on muutama varareppu. Repun laina-aika on viikko. Mari Kaunisto on käynyt esittelemässä reppua Alajärvellä ja Lehtimäellä muun muassa toimintakeskuksissa.

Joulu-tammikuun ajan luontokerho on tauolla, mutta luonnon tutkimista jatketaan taas helmikuussa. Kevään aikana luontorepun sisältöä täydennetään opas- ja tehtäväviholla.

LuontoOn-hanke jatkuu vuoden 2022 loppuun saakka. Hankeaikana repun sisällön toimivuutta ja kestävyyttä seurataan ja testataan, samalla repun sisältöä kehitetään edelleen. Alajärven 4H-yhdistys toteuttaa LuontoOn-hanketta Aisaparin rahoituksen turvin.

Reput ovat saaneet todella hyvän vastaanoton. Syyslomaviikolla järjestetyssä tapahtumassa todettiin, että LuontoOn-repuista pitäisi tehdä valtakunnallinen hanke, Mari Kaunisto toteaa.

ely-updated 08.12.2021