Järvien pintoihin ovat vaikuttaneet järvenlaskut, säännöstely ja luonnonvoimat
Ennen Suomen järvet olivat suurempia, mutta maatalouden tarpeet vaativat järvien pintojen laskemista. Erityisesti vuoden 1867 suuri katovuosi osoitti maatalouden kriisin ja viljelykelpoisten peltojen lisäämistarpeen. Järvenlaskut yleistyivät uudelleen toisen maailmansodan jälkeen, kun menetetyiltä alueilta tulleiden siirtolaisten asuttamiseksi tarvittiin uutta maatalousmaata.
Ruotsin vallan aikaan järvenlaskut olivat kiellettyjä, kunnes vuonna 1740 annettu suoasetus mahdollisti järvien laskemisen maatalousmaan saamiseksi. Suomen ollessa suuriruhtinaskunta järvenlaskuja tehtiin paljon 1800-luvun puolivälin jälkeen. Vastaavia viranomaisia olivat pienten kuivatustöiden osalta lääninagronomit sekä suurten töiden osalta tie- ja vesirakennushallinnon insinöörit.
1880-luvulla alettiin perustaa maanviljelysinsinööripiirejä. Päätehtäviä olivat kuivatukset, järvien laskut, perkaukset ja pengerrykset viljelymaiden ja laidunalueiden lisäämiseksi tai parantamiseksi. Käytäntönä oli, että hankkeen osakkaat tilasivat maanviljelyspiirin insinööriltä suunnitelman ja tekivät varsinaisen työn itse. Senaatilta voitiin hakea sekä avustusta että lainaa. Joissakin tapauksissa valtio antoi ilmaisen työnjohdon ja -välineet, mutta muut kustannukset osakkaat joutuivat maksamaan itse. Avustus- ja lainaehtojen täyttymistä valvottiin.
Joskus järvenlasku saattoi riistäytyä hallinnasta. Ensimmäinen tunnettu tapaus sattui Ristijärvellä Kainuussa vuonna 1761, jolloin Hiisijärven pinta laski 14 metriä. Pohjois-Karjalassa sijaitsevan Höytiäisen järvenlasku taas riistäytyi vuonna 1859 käsistä, vedenpinta laski lähes 10 metriä ja Höytiäisen kanavasta muodostui leveä uoma. Samoin kävi Suvannon järven laskussa Karjalankannaksella vuonna 1818, kun Vuokseen laskeneesta Suvannosta kaivettiin laskuoja Laatokkaan ja järven pinta laski 7 metriä, sen laskusuunta vaihtui pysyvästi Laatokkaan ja lasku-uomaksi muodostui Taipaleenjoki. Kangasalla Pirkanmaalla taas Längelmäveden pinta laski noin kaksi metriä vuonna 1830 Kaivannon kanavan puhjettua.
Järvenlaskuhankkeita toteutettaessa ei vielä tiedetty, että vesisyvyyden ja -tilavuuden pieneneminen voi altistaa lasketut järvet vesikasvillisuuden runsastumiselle, happiongelmille ja sisäiselle kuormitukselle. Useita laskettuja järviä on kunnostettu esimerkiksi nostamalla alivedenpintaa, ruoppaamalla, hapettamalla, poistamalla vesikasvillisuutta ja hoitokalastamalla. Toisaalta monet lasketuista järvistä ovat nykyisin arvokkaita lintuvesiä.
Järvenlaskujen lisäksi suurimmat muutokset vedenpinnoissa ovat aiheutuneet vedenpintojen säännöstelystä, mutta myös luonnonvoimat ovat voineet muuttaa vedenpinnan tasoa. Tulevaisuudessa ilmastonmuutos voi myös muuttaa sekä vedenpinnan keskimääräisiä tasoja että vedenkorkeuden vaihtelurytmiä.
Lisää aiheesta voi lukea mm. Pohjois-Savon vesistöt ennen ja nyt -teemasivustolta, jossa kerrotaan Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden aikana tapahtuneista muutoksista Pohjois-Savon vesistöissä.
ely-updated 17.03.2021