Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Maanteiden tiemerkintätyöt ovat käynnissä

Maanteiden tiemerkintätyöt on aloitettu pääosin kaikkialla Suomessa toukokuussa. Uusien tiemerkintöjen tekemiseen ja vanhojen tiemerkintöjen korjaamiseen käytetään vuosittain 20–30 miljoonaa euroa. Turvallisuussyistä päällystyskohteessa on alennettu nopeusrajoitus, kunnes tiemerkinnät ovat valmiit. Tienkäyttäjiltä toivotaan malttia ja varovaisuutta töiden ollessa käynnissä – näin varmistetaan sekä tienkäyttäjien että töitä tiellä tekevien turvallisuus.

Tänä vuonna maanteillä tavoitellaan 4 000 kilometrin päällystysohjelmaa. Vilkas päällystysvuosi kasvattaa myös tiemerkintätöiden määriä ja voi paikoin venyttää tiemerkintäkauden pituutta. Näin ollen merkintätyöt jatkuvat todennäköisesti pitkälle syksyyn, ja yksittäisillä päällystyskohteilla voidaan joutua odottamaan uusia tiemerkintöjä keskimääräistä kauemmin. Uusien päällysteiden tiemerkintätyöt saadaan yleensä valmiiksi viimeistään 2–3 viikkoa päällystystöiden päätyttyä. Päällystyskohteen työaikaiset nopeusrajoitukset voidaan palauttaa monesti vasta sen jälkeen, kun tiemerkintä- ja reunatäyttötyöt ovat valmistuneet. Vilkasliikenteisillä teillä tehdään päällystystyön valmistuttua useimmiten myös täristäviä jyrsintöjä ennen reuna- ja keskiviivastojen tiemerkintöjä.

Päällystyskohteiden lisäksi vanhoja talvikauden jälkeen kuluneita tiemerkintöjä kunnostetaan laajasti kesäkauden aikana. Vilkasliikenteisillä teillä noin kolmasosa, ja vähäliikenteisillä teillä jopa kaksi kolmasosaa kaikista tiemerkinnöistä uusitaan. Tämä johtuu pääosin siitä, että vähäliikenteisillä teillä käytettävä ohut maali kuluu nopeammin kuin vilkasliikenteisillä teillä käytettävä massamerkintä.

Kuinka tienkäyttäjien tulee huomioida tiemerkintätyöt?

Etenkin vähäliikenteisellä tieverkolla liikkuessa tulee huomioida, että maalilla tehtävistä tiemerkinnöistä varoitetaan vaahtohattaroilla, jotka koostuvat turvallisesta ja ympäristölle vaarattomasta sammutus- tai pesuainevaahdosta. Vaahto kertoo tiemerkinnän olevan vielä märkä, eikä sen päälle kannata ajaa. Märän maaliviivan ylittäminen sotkee sekä tien viivaston että ajoneuvon. Päätieverkolla tiemerkinnät korjataan massalla ja uusi merkintä on yliajettavissa melkein heti.

Tiemerkintätyöt tehdään yleensä liikkuvilla kuorma-autoalustaisilla koneilla. Osa pienmerkintätöistä, kuten sulkualueista ja suojateistä, saatetaan kuitenkin toteuttaa vielä jalkaisin tehtävänä työnä. Jalkaisin tehtävissä pienmerkintätöissä tuore merkintä suojataan sulkukartioin.

Päätieverkon osalta tiemerkintöjen korjaukset tehdään vuosittain viimeistään elokuun loppuun mennessä. Muun tieverkon tiemerkintätyöt valmistuvat viimeistään syyskuun lopussa ennen pimeintä vuodenaikaa. Lisäksi suojatiet ja pyörätien jatkeet pyritään kunnostamaan koulujen alkuun mennessä.

Lue lisää

Maanteiden tiemerkintätyöt ovat käynnissä, Väyläviraston tiedote, 14.6.2024 (vayla.fi)