Navigointivalikko
Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2013

Sivulla on ELY-keskusten uusimmat tiedotteet, alkaen huhtikuusta 2013. Vanhemmat tiedotteet löytyvät vasemmalta kohdasta Tiedotearkisto.

Tiedotteet 2013

Kainuun ELY-keskuksen rahoituskatsaus 8/2013: Puukerrostalojen korkeutta kasvatetaan materiaaleja, osaamista ja työtapoja kehittämällä (Kainuun ELY-keskus)

Kainuun ELY-keskus hyväksyi elokuussa rahoitettavaksi 19 hanketta tai projektia.

Euroissa suurimman tuen, 365 000 euron vesihuoltoavustuksen, sai Vuottolahden jätevesiosuuskunta jätevesiviemäröintiä varten. Jyväskylän yliopisto sai 227 800 euron tuen Liikuntaosaaminen vientituotteeksi -hankkeelleen Sotkamoon. Mainuan vesiosuuskunta sai 220 000 euron vesihuoltoavustuksen Mainuan kylän viemäröinnin toiseen vaiheeseen. Elokuussa myönnetyn rahoituksen kokonaismäärä oli 1 827 267 euroa.

Rahoituskatsauksen alussa kerrotaan Kuhmon Woodpoliksen hankkeesta, jonka tavoitteena on puuelementti- ja puukerrostalorakentamisen sekä puukomponenttivalmistuksen osaamisen kehittäminen Kainuussa.

Linkki:


Alueellista tietoa