Navigointivalikko
Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Nopeusrajoitukset talviaikaan Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa keskiviikon ja torstain aikana (Varsinais-Suomen ELY-keskus)

Talven ja pimeänajan vuoksi lasketaan jälleen maanteiden nopeusrajoituksia Varsinais-Suomessa noin 510 km ja Satakunnassa 362 km eli kaikkiaan noin 872 kilometrillä. Näin halutaan vähentää onnettomuusriskiä, joka muuten kohoaisi pimeällä kaksinkertaiseksi ja liukkaalla kelillä moninkertaiseksi verrattuna päivänvalossa ja sulalla kelillä ajamiseen. Nopeusrajoitukset alennetaan koko maassa tämän viikon aikana. Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa nopeusrajoitukset alennetaan 29.10.–30.10.2014. Kevään 2015 kesänopeuksiin siirtymisestä päätetään erikseen Liikenneviraston ensi vuoden alussa antamalla ohjeella.

Moottoriteillä korkein sallittu talvinopeus on 100 km/h ja pääosalla muita maanteitä 80 mk/h. Sadan kilometrin nopeusrajoitus säilyy myös osalla maanteistä, joilla ajosuunnat on erotettu toisistaan keskikaiteella. Moottoritiejaksolla, jolla on sään ja kelin mukaan muuttuva nopeusrajoitus on marraskuun alusta helmikuun loppuun korkein sallittu nopeusrajoitus 100 km/h, mutta maaliskuun alusta voidaan valoisaan aikaan ja hyvissä sää- ja keliolosuhteissa käyttää 120 km/h rajoitusta.

Nopeusrajoitus alenee 80 kilometriin tunnissa runsaalla 774 tiekilometrillä. Moottoriteiden sadan kilometrin alennettu talvinopeus koskee noin 87 tiekilometriä. Lisäksi 5 kilometriä sellaista 80 kilometrin nopeusrajoitusaluetta, jolla on runsaasti raskasta liikennettä ja tienvarsiasutusta, muuttuu talveksi 70 kilometrin rajoituksiksi. Sään ja kelin mukaan muuttuvia rajoituksia on käytössä 81 tiekilometrillä.

Muutoksia edellisten vuosien talvirajoituksiin

Valtatiellä 9 moottoritien jatkeena olevalla leveäkaistatieosuudella 100 km/h rajoitus alennetaan talviajaksi 80:een km/h. Nopeusrajoitus alennetaan talviajan onnettomuusriskin pienentämiseksi. Rauman etelä- ja pohjoispuolella olevilla keskikaiteellisilla ohituskaistaosuuksilla säilyy 100 km/h rajoitus vain ohituskaistaosuuden suuntaan.

Talvinopeudet säästävät ihmishenkiä                      

Talvirajoitusten ansiosta Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa säästyy arviolta 2 ihmishenkeä (koko maassa 15) ja 8 jää loukkaantumatta (koko maassa 50). Alennetuista rajoituksista on muutakin hyötyä. Polttoaineen kulutus laskee ja päästöt vähenevät, rengasmelu pienenee ja päällysteen kuluminen vähenee.                                      

Huonolla kelillä kannattaa ajaa talvirajoitustakin hitaammin

Hankalilla keleillä ajonopeutta on syytä alentaa jopa huomattavasti nopeusrajoitusmerkeillä osoitettua alemmaksi. Jo liikennesäännöt velvoittavat kuljettajaa ottamaan huomioon lukuisia sekä omaa että muiden tienkäyttäjien turvallisuuteen liittyviä tekijöitä. Nopeuden alentaminen antaa yllättävissä tilanteissa lisää aikaa reagointiin ja lyhentää pysähtymismatkaa vaikkapa hirven ilmestyttyä tielle.

Tiekäyttäjää auttavaa ajantasaista liikennetietoa, kuten keliennuste ja tietoja tiesäästä löytyy Liikenneviraston nettipalvelun etusivulta.

Varsinais-Suomen ja Satakunnan talvinopeudet kartalla.

Lisätietoja: Varsinais-Suomen ELY-keskus, liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang, p. 0400 824 207 ja liikenneturvallisuussuunnittelija Kai Westerinen, p. 0400 793 624


Alueellista tietoa