Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Kuiva kesä laskenut järvien vedenpintoja Etelä-Savossa (Etelä-Savo)

Etelä-Savossa Vuoksen vesistöalueella ja Mäntyharjun reitillä sademäärä oli erityisesti touko- ja heinäkuussa hyvin vähäinen. Myös elokuun sademäärä oli etenkin Mäntyharjun reitillä pieni. Vedenpinnat laskivat kuivuuden takia varsin paljon useimmissa järvissä kesän aikana. Syyskuun puolivälistä saakka on sateita saatu tavanomaista enemmän, mikä on lisännyt hieman valuntaa. Useiden luonnontilaisten järvien ja jokien vedenpinnat ovat kuitenkin edelleen keskimääräistä tasoa alempana.

Suurista järvistä Saimaan vedenkorkeus jatkaa laskua pitkälle syksyyn. Saimaan vedenpinta oli 25.9.2018 Savonlinnan Pihlajaveden asteikossa NN + 75,92 m. Saimaan vedenpinta on alentunut suunnilleen ajankohdan keskitasolle, kun se vielä heinäkuun alussa oli ns. normaalivyöhykkeen ylärajalla, puoli metriä ajankohdan keskitasoa ylempänä. Ennusteen mukaan Saimaa jatkaa laskuaan marraskuun lopulle saakka, jolloin se on todennäköisimmin 10-20 cm tämänhetkistä vedenkorkeutta alempana.

Kermajärven pinta on tällä hetkellä tasossa NN + 79,74 m. Vedenkorkeus on -10 cm ajankohdan keskitason alapuolella. Vedenpinnan laskun ennustetaan pysähtyvän ja lähtevän nousuun lokakuun aikana.

Mäntyharjun reitin latvajärvet, kuten Synsiä (-28 cm) ja Iso-Naakkima (-14 cm), ovat laskeneet kuivan kesän takia tavanomaista alemmaksi. Syyskuun sateet ovat kääntäneet vedenpinnat lievään nousuun. Vedenpintojen ennakoidaan edelleen hieman nousevan syksyn aikana, mikäli syksyn sademäärät ovat normaalit.  Kyyveden vedenpinta on tällä hetkellä tasossa NN + 100,18 m, mikä on -10 cm alempana ajankohtaan nähden. Laskun ennustetaan pysähtyvän lokakuun alkupuolella. Puulan vedenkorkeus on tällä hetkellä tasolla NN + 94,50 m. Vedenpinta on -3 cm ajankohdan keskiarvon alapuolella. Kissakosken juoksutus on tällä hetkellä vähäinen, n. 10 m3/s tasolla.

Alempana vesistöreitillä Vahvajärvi (-30 cm) ja Lahnavesi (-4 cm) ovat tavanomaista alempana ajankohtaan nähden. Myös Pyhäveden (-15 cm) ja Vuohijärven (-10 cm) vedenpinnat ovat keskimääräistä alempana.

Pohjavesivarastot kaipaavat sateita

Kuivan hellekesän aiheuttama maankosteuden vajaus näkyy pohjaveden pinnoissa. Etelä-Savossa pohjaveden pinnat ovat pienissä ja keskisuurissa muodostumissa olleet syyskuussa yhä laskussa ollen noin 10-40 cm ajankohdan keskiarvoja alempana. Syyskuun runsaat sateet ovat kääntäneet pienissä pohjavesimuodostumissa pinnankorkeudet nousuun. Syksyn sateet ratkaisevat kuinka alas pinnat vielä laskevat. Pinnankorkeudet jatkavat laskuaan yleensä syys–lokakuun vaihteeseen asti, mutta haihdunta ja kasvien vedenkäyttö vähenevät syksyn edetessä. Erityisen tärkeää olisi saada pohjavesivarastoihin täydennystä ennen pysyvän talven tuloa.

Järvivesien lämpötilat laskeneet

Etelä-Savossa järvivesien lämpötilat ovat laskeneet ajankohdan keskiarvon tasolle. Mikkelin Haukivuorella Kyyvedellä pintaveden lämpötila oli 25.9. aamulla 10,8 astetta ja vastaavasti Savonlinnan Oravissa Haukivedellä 12,0 astetta.

Linkit

Lisätietoja:

Vesienhoidon asiantuntija Juho Kotanen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 192, juho.kotanen(at)ely-keskus.fi

Vesitalousasiantuntija Varpu Rajala, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 224, varpu.rajala(at)ely-keskus.fi


Alueellista tietoa