- Ajankohtaista
- Kuulutukset ja ilmoitukset
- Yleistiedoksiannot maantielle jätettyjen ajoneuvojen siirtämiseksi
- Valtion liikenneväylien suunnittelu - kuulutukset
- Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen valtakunnalliset ja useampaa aluetta koskevat kuulutukset, yleistiedoksiannot ja päätökset
- Meille töihin
- RSS-palvelu
- Tapahtumat ja koulutukset
- Tarjouspyynnöt ja haut
- Tiedotteet
- Tiedotteet 2021
- Tiedotteet 2020
- Tiedotteet 2019
- Tiedotteet 2018
- Tiedotteet 2017
- Tiedotteet 2016
- Tiedotteet 2015
- Tiedotteet 2014
- Tiedotteet 2013
- Tiedotearkisto
- Tilaa tiedotteita
- Uutiset
- Uutiset 2024
- Uutiset 2023
- Uutiset 2022
- Uutiset 2021
- Uutiset 2020
- Uutiset 2019
- Uutiset 2018
- Uutiset 2017
- Uutiset 2016
- Uutiset 2015
- Uutiset 2014
- Uutiset 2013
- Uutiskirjeet
- Viestintä
Sinilevätilanne Lounais-Suomessa rauhoittumassa, paikoin edelleen runsaita leväesiintymiä (Varsinais-Suomi, Satakunta)
Lounais-Suomen sinilevätilanne on kuluvalla viikolla hieman rauhoittunut edellisviikkoihin verrattuna, mutta merialueilla kuitenkin on edelleen keskimääräistä enemmän sinilevää. Sisävesillä ei edelleenkään ole tapahtunut suurta muutosta. Runsaasti sinilevää havaittiin tällä viikolla ainoastaan kahdella ELY-keskuksen vakiohavaintopaikalla. Hieman sinilevää on havaittu 15 vakiohavaintopaikalla. Saaristomerellä muita sinilevähavaintoja on kuluvalla viikolla tehty mm. Taivassalon Muntinsalmessa, Turun Vapparilla ja Naantalin Askaistenlahdella. Utön merialueella on myös havaittu runsaasti sinilevää, vaikka vakiohavaintopaikalla oli ainoastaan vähän levää. Selkämeren rannikoilla muita havaintoja on tehty Luvian Viasvedenlahden Säikännokassa ja Merikarvian Oteröörissä, missä on havaittu runsaasti levää. Luvian edustan avomerialueella on myös havaittu runsaasti sinilevää.
Viime viikonlopun tuulinen ja paikoin sateinen sää on sekoittanut sinilevät vesien sekaan hajottaen levien pintaesiintymiä. Sään viilentyessä ja epävakaisen sään myötä sinilevätilanteeseen on odotettavissa lievennystä.
Varsinais-Suomen ELY-keskuksen leväseurannan Saaristomeren vakiohavaintopaikoilla sinilevää on havaittu runsaasti ainoastaan Kustavin Laupusissa. Vähän sinilevää on havaittu Merimaskun Kirkonsalmessa, Kaarinan Harvaluodossa, Nauvon Seilissä ja Seilin intensiiviasemalla, Iniön Söderbyssä, Korppoon Utössä ja Korpoströmissä sekä Kustavin Lypyrtissä. Selkämeren vakiohavaintopaikoilla sinilevää on havaittu vähän Mannerveden Isossa Marjakarissa, Luvian Mustakarissa ja Uudenkaupungin Santtion uimarannalla.
Sisävesialueiden vakiohavaintopaikoilla sinilevää on havaittu runsaasti vain Köyliönjärven Yttilän Ottassa. Vähän sinilevää on havaittu Salon Ylisjärven itärannalla, Kiskon Kirkkojärvessä, Isojärven Vähäselällä ja Porin Inhottujärven Isolla Lehtisalonnokalla, jossa tosin oli ainoastaan hyvin vähän sinilevää. Muita havaintoja on tehty Kokemäen Sääksjärven itärannassa, jossa on havaittu vähän sinilevää, ja Painion pohjoispuolella, jossa havaittiin runsaasti sinilevää.
On edelleen syytä muistaa varovaisuus sinileväpitoisen veden kanssa. Vettä, jossa on silminnähden runsaasti sinilevää, ei pidä käyttää talousvetenä, löylyvetenä tai syötävien kasvien kasteluvetenä. Edes keitettynä sinileväpitoinen vesi ei ole käyttökelpoinen, sillä sinilevien tuottamat myrkyt kestävät hyvin keittämistä. Runsaasti sinilevää sisältävässä vedessä ei kannata uida ja erityisesti lapsien ja lemmikkien päästämistä sinileväpitoiseen rantaveteen on syytä välttää. Uimisen jälkeen on hyvä muistaa peseytyä puhtaalla vedellä iho-oireiden välttämiseksi. On myös pidettävä mielessä, että vaikka rannalla ei esimerkiksi olisi enää näkyviä kukintoja, säilyvät myrkyt vedessä vielä muutamia päiviä kukintojen jälkeen.
Ilmoita levähavainnosta
Vakiohavaintopaikkojen lisäksi Varsinais-Suomen ELY-keskus ottaa vastaan levähavaintoja koko Lounais-Suomen alueelta. Havainnot voi ilmoittaa numeroon 0295 022 530. Järvi-Meriwikiin voi jokainen merkitä levähavaintonsa, joko kirjautumalla palveluun tai älypuhelimeen ladattavan Havaintolähetti-sovelluksen kautta. Havaintoonsa voi myös liittää kuvan leväesiintymästä. Järvi-meriwikiin kirjataan ahkerasti levähavaintoja kesän aikana, joten sieltä saa ajantasaista tietoa levien esiintymisestä. Kannattaa tutustua. Lounais-Suomen sinilevähavainnot-karttasovellukseen päivitetään viikoittain vakiohavaintopaikkojen sinilevätilanne, ja myös muut kansalaishavainnot löytyvät karttapalvelusta. Erityisen runsaista tai poikkeuksellisista levähavainnoista on mahdollista lähettää myös näyte analysoitavaksi Varsinais-Suomen ELY-keskukseen. Ennen levänäytteen lähettämisestä tulee olla yhteydessä ELY-keskukseen (0295 022 530).
Linkkejä:
- Lounais-Suomen levätilannekatsaukset
- Järvi-meriwiki (jarviwiki.fi)
- Havaintolähetti (jarviwiki.fi)
- Lounais-Suomen sinilevähavainnot (karttasovellus)
- Valtakunnalliset levätilannekatsaukset (syke.fi)
Lisätietoja:
Harjoittelija Elina Ek, 0295 022 530
Ylitarkastaja Heli Perttula, 0295 022 925
- Julkaisupäivä
- 2.8.2018