Navigointivalikko

Tiedotteet 2020

Tiedotearkistosta löydät tiedotteet, jotka on julkaistu 23.9.2020 mennessä. Tämän päivämäärän jälkeen ilmestyneet tiedotteet sekä yksittäiset alueelliset ELY-keskusten uutishuoneet listattuna löydät ELY-keskusten yhteiseltä uutishuoneelta STT Info -palvelusta.

Alueellista tietoa

Tiedotteet (23.9.2020 saakka)

Tiedotteet 2020 (23.9.2020 saakka)

Savonlinnan pohjavesialueiden luokitukset tarkistettu (Etelä-Savo)

Etelä-Savon ELY-keskus on tarkistanut Savonlinnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokituksen ja rajauksen sekä pistemäisten pohjavesialueiden luokituksen. Tarkistettuihin aineistoihin voi tutustua 14.4.-15.5.2020 ymparisto.fi –verkkosivuilla.

Tarkastelussa oli mukana kaikkiaan 70 aluetta, joista viisi oli jo aikaisemmin poistettu luokituksesta. Nämä viisi aluetta käytiin kuitenkin vielä läpi E-luokituksen osalta. Luokitustarkistuksen yhteydessä alueita ei poistettu.

Luokan III pohjavesialueita oli kaikkiaan 20, joista kaikki siirtyvät 2-luokkaan. Alueiden tutkimusraportit ovat nähtävissä kuulemisaineistossa. Alueista kahdeksan saa lisäksi E-merkinnän.

Hälvän pohjavesialue lasketaan 2-luokkaan, sillä alueelle aikaisemmin suunniteltu vedenhankinta ei ole toteutunut eikä sen toteuttaminen ole lähitulevaisuudessa suunnitteilla. Lisäksi Kokkomäen ja Kuikonniemen pohjavesialueet lasketaan 2-luokkaan, sillä vedenotto alueilla on lopetettu eivätkä ottamot ole enää edes varalla.

Seppäharjun pohjavesialue nostetaan 1-luokkaan, koska alue ollaan ottamassa vedenhankintakäyttöön.

Savonlinnan alueella yhteensä 13 pohjavesialuetta saa lisäksi E-luokan merkinnän. Jatkossa 2E -luokkaan kuuluvat alueet ovat Hirvivaara, Hälvänrinne-Rantaharju, Juuvinkangas, Kirvesharju-Luosonmäki, Kivenmäenkangas, Liettiinkangas, Mäkrämäki, Papinharju-Pöllinkangas, Porokangas, Rantajärvenkangas, Rohvostinrinne, Ruokokangas ja Viinavaara-Tahvananmäki.

Kahdella alueella tehtiin pohjavesialuetta pienentäviä rajausmuutoksia. Järvenniemen ja Ryöpänharjun pohjavesialueita pienennettiin, koska kummankin pohjavesialueen keskiosassa on todettu olevan vedenjakaja.

Rantaviivoilla kaikkien pohjavesialueiden muodostumisalueiden rajat on päivitetty vastaamaan Suomen ympäristökeskuksen vuonna 2016 julkaisemaa valtakunnallista rantaviiva -aineistoa (Ranta 10 -aineisto). Muutos on todellisuudessa pieni ja sen pääasiallinen tarkoitus on erilaisten paikkatietoaineistojen yhtenäistäminen.

Uusi luokitus

Uusi luokitus perustuu lakiin vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004). Pohjavesialueet on aiemmin luokiteltu vedenhankintaa varten tärkeiksi (luokka I), vedenhankintaan soveltuviksi (luokka II) ja muiksi pohjavesialueiksi (luokka III).

Uudessa luokituksessa pohjavesialueet ovat luokkaa 1, 1E, 2, 2E tai E.  1-luokka: vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue, 2-luokka: muu vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue ja E-merkintä/E-luokka: pohjavesialue, jonka pohjavedestä pintavesi- tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen.

Pohjavesialueet luokitellaan ja rajataan parhaan saatavilla olevan hydrogeologisen tiedon perusteella. Tällaista tietoa saadaan mm. kairauksilla, maatutkaluotauksilla ja antoisuuspumppauksilla. Rajauksia voidaan tarkistaa tulevaisuudessakin uuden tutkimustiedon perusteella sekä luokituksia muuttaa esimerkiksi muuttuneen vedenottotilanteen vuoksi. Luokitus- ja/tai rajausmuutoksista järjestetään tuolloin aina uusi kuuleminen.

Aineistot nähtävillä 14.4.-15.5.2020

Kuulutus on nähtävillä 14.4. - 15.5.2020 välisenä aikana Savonlinnan kaupungin virallisella ilmoitustaululla ja Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen verkkosivuilla oheisissa osoitteissa:

Sähköisesti kaikki luokitusta koskevat asiakirjat (kuulutus ja siihen liittyvät aineistot) ovat saatavilla verkko-osoitteessa: www.ymparisto.fi>Vesi>Vesiensuojelu>Pohjaveden suojelu>Pohjavesialueet>(valitse)Etelä-Savon ELY-keskus

Kuultavana oleviin pohjavesialueisiin liittyvät lisätiedot tai muut mahdolliset kannanotot pyydetään toimittamaan Etelä-Savon ELY-keskukselle 15.5.2020 klo 16.00 mennessä kuulutuksessa esitetyllä tavalla.

Kuulemisaineistot:

Lisätietoja Etelä-Savon ELY-keskuksessa antavat:

Pohjavesialueiden luokitus ja rajaus:
Pohjavesiasiantuntija Pia Lindholm, pia.lindholm(at)ely-keskus.fi, p. 0295 024 052

Pohjavesialueiden E-luokka / E-merkintä: 
Luonnonsuojeluasiantuntija Lauri Puhakainen, lauri.puhakainen(at)ely-keskus.fi, p. 0295 024 223

Muut pohjavesiasiat:
Pohjavesiasiantuntija Panu Ranta, panu.ranta(at)ely-keskus.fi, p. 0295 026 220