Navigointivalikko

Tiedotteet 2020

Tiedotearkistosta löydät tiedotteet, jotka on julkaistu 23.9.2020 mennessä. Tämän päivämäärän jälkeen ilmestyneet tiedotteet sekä yksittäiset alueelliset ELY-keskusten uutishuoneet listattuna löydät ELY-keskusten yhteiseltä uutishuoneelta STT Info -palvelusta.

Alueellista tietoa

Tiedotteet (23.9.2020 saakka)

Tiedotteet 2020 (23.9.2020 saakka)

Uudenmaan tulvatilanne vähitellen helpottamassa

Tällaisia tulvia ei tule joka vuosi.

Sunnuntain ja maanantain sateet, jotka olivat jopa yli 40 mm, ylittivät monin paikoin helmikuun keskimääräisen sademäärän. Vedenpinnat nousivatkin joillakin vesistöillä talven huippulukemiin. Esimerkiksi Keravanjoen Hanalassa virtaama oli noin 35 m3/s, mikä vastaa lähes keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa tapahtuvaa tulvaa. Siuntionjoen Tjusträskin tulvakorkeus toistuu vain kerran kahdessatoista vuodessa. Vantaanjoen päähaarassa ja Lepsämänjoella tulvan toistuvuus oli sillä tasolla kuin kerran kolmessa vuodessa. Karjaanjoen vesistöalueella suurimpien jokien vedenpinnat ovat edelleen lievässä nousussa, mutta tulvahuippua odotellaan tälle päivälle ja Nummenjoen osalta keskiviikolle. Karjaanjoella jokitulvat toistuvat yleensä tällä tasolla kerran kuudessa tai kahdeksassa vuodessa. Muillakin vesistöalueilla tulvakorkeudet saavuttivat vähintään keskimääräisen tulvatason. Vedenpinnat ovat jo pääosin kääntyneet laskuun, Vantaanjoella tiistaiaamun aikana. Porvoonjoen tulvahuippu on juuri käsillä.

Järvien pinnat jatkavat edelleen nousuaan. Espoonjoen Pitkäjärvi on tämän vuosikymmenen korkeimmassa lukemassa, nousu taittunee tiistain kuluessa. Lohjanjärvi ja Hiidenvesi nousevat vielä muutaman päivän ajan, mutta niiden vedenkorkeudet eivät ole erityisen korkealla. Lohjanjärvestä juoksutetaan Mustionjokeen maksimivirtaamaa ja juoksutus jatkuu runsaana ainakin muutaman viikon ajan. Artjärven Pyhäjärvi on noin 0,5 metriä ajankohdan keskiarvon yläpuolella ja nousee edelleen 10-20 cm, mutta jää selvästi keskitulvan alapuolelle.

Tulvista on haittaa myös tiestölle ja liikenteelle seuraavissa Uudenmaan ELY:n hoitourakka-alueissa (tilanne 18.2.2020)

Yleisten teiden tienpidosta vastaa ELY-keskus, muista kunta, kaupunki tai omistaja.

Porvoo

  • Mt 1534, Spjutsundintie, vesi noussut tielle, vettä tiellä merkit  
  • Mt 11703, Brusaksentie , vesi noussut tielle, vettä tiellä merkit
  • Mt 170, Uusi Porvoontie, välillä Box- Kulloo, Vesi nousemassa tielle, vettä tiellä merkit
  • Mt 11863, Sannaistentie, Vesi nousemassa tielle

Nummi

  • Mt 11101, Leppäkorventie (Lohja), vesi noussut tielle, tie poikki
  • Mt 11201, Vanjärventie (Vihti), vesi noussut tielle osittain toiselle kaistalle, vettä tiellä merkit
  • Mt 280, Somerontie (Pusula, nykyisin Lohjaa), väli Harju (Mt 125) – Syrjälä (Mt 1270) kahdessa kohtaa vettä tiellä, viedään varoitusmerkit
  • Mt 127 Pusulantie (Pusula, nykyisin Lohjaa), väli Hyönölä-Pusula vesi noussut jo liki tietä, tarkkaillaan.

Espoo

  • Mt 101, Kehä I, Tapiola (Espoo), liikennevaloristeyksen jälkeen idän suuntaan bussikaista kokonaan veden alla ja vesi noussut korkeimmillaan myös varsinaisen kaistan puolelle. Nyt veden pinta kuitenkin laskenut ja ajoradan reunan tasoon.
  • Mt 11243, Eestinkyläntie (Kirkkonummi), Tie suljettu välillä Upinniementie - Kabanovintie. Avataan kun vedenpinta laskee.
  • Mt 120, Vihdintie (Espoo), Askiston kohdalla vettä tiellä –merkit ja alennettu nopeusrajoitus 50 km/h. Kevarilla tulvakohta rajattu aidoin. Tällä hetkellä (18.2.) kevari avattu liikenteelle ja nopeusrajoitus palautettu normaaliksi, mutta vettä tiellä –merkit ovat edelleen maastossa.
  • Mt 11337, Kunnarlantie (Espoo), Kunnarlantie 80 kohdalla vesi noussut ojassa ja valunut tien ylitse, mutta ajorata ei ole kaventunut.
  • Tie 11191, eli Nummenkyläntie, Lohja: Koulun kohdalla vettä tiellä, ei kuitenkaan jouduttu sulkemaan tietä. Varoitettu liikennettä tiellä olevasta vedestä merkein.

Vantaa

  • Kehä III alikuluissa ollut vettä pumppuongelmien / putkistojen tukkeutumisen takia. Ongelmat on saatu jo korjattua.
  • Mt 1493  Sipoo, vedenpinta laskenut, ei parhaillaan ongelmia.

Raasepori

  • Mt 11035 Skarpkullantie (Raasepori), osin noin 10 cm vettä tiellä
  • Mt 104 Fiskarsintie (Raasepori), Kevyenliikenteenväylä välillä Pohja-Fiskars osin veden alla. Varoitetusmerkit laitettu
  • Mt 1050 Vanha Rannikkotie (Snappertunan kylä, Raasepori), noin 50 metrin matkalla toinen ajokaista osin veden alla korkealla olevan meriveden takia, varoitusmerkit laitettu

Hyvinkää

  • Mt 11351 Jokipellontie (Vihti), vettä tiellä, tie suljettu

Seuraavissa alueurakoissa ei toistaiseksi ole ollut tulvaongelmia: Heinola, Lahti, Mäntsälä ja Hämeenlinna.

Varoitusmerkkejä tai tien sulkemisia ei tehdä kevein perustein. Tienkäyttäjiltä toivotaan malttia ja tehtyjen liikennejärjestelyjen noudattamista heidän oman turvallisuutensa takia. Kiertotiejärjestelyjen vaikutus matka-aikaan voi olla suuri, mikä kannattaa huomioida matkaa suunniteltaessa.

Vesisateet edesauttavat huonokuntoisen päällysteen reikiintymistä. Suuret sademäärät, jotka Etelä- Suomessa ovat tulleet kuluvan talven aikana käytännössä kaikki vetenä, aiheuttavat haasteita myös sorateiden kuntoon. Tienpohjat ovat kyllästyneet vedellä ja teiden vierellä ojat ovat täynnä vettä. Tämä on osin jo aiheuttanut teille kantavuus- ja tien pintakunnon puutteita. Puutteita korjataan mahdollisimman pikaisesti, mutta korjaukset edellyttävät onnistuneen lopputuloksen aikaansaamiseksi myös otollisia olosuhteita eli riittäviä poutajaksoja.

Lisätietoja

Tiestö ja liikenne Tuomo Ratia Kaakkois-Suomen ELY-keskus  ([email protected]), p. 0295 020 927

Vesitilanne  Kari Rantakokko Uudenmaan ELY-keskus ([email protected]), p. 0295 021 453