Navigointivalikko
Uutiset 2014

Uutiset 2014

Uutiset

Sinileväkukintojen määrä vähäinen

Sinileväkukintojen määrä on edelleen pieni sisävesillä ja merialueilla. Runsaita kukintoja on havaittu viikon aikana ainoastaan parilla sisävesikohteella. Vesien tavanomaista viileämpi lämpötila on pitänyt levätilanteen rauhallisena.

Järvillä vain muutamia havaintoja sinileväkukinnoista

Sinilevää on havaittu sisävesillä edelleen vain vähän, eikä tilanne ole juuri muuttunut viime viikosta. Kuluneen viikon aikana sinilevää on havaittu yhteensä 13 valtakunnallisella havaintopaikalla. Näistä 11 paikalla sinilevää on ollut vähän, ja runsas pintakukinta on todettu kahdella havaintopaikalla. Kansalaisilta tulleista havainnoista kolme koski runsasta ja yksi erittäin runsasta sinileväkukintaa.

Järvien pintavesien lämpötilat ovat pysyneet edelleen koko maassa tavanomaista viileämpinä. Maan etelä- ja keskiosassa pintavesien lämpötilat ovat enimmäkseen 12-15 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 11-13 astetta ja Lapissa 9-12 astetta. Pintaveden lämpötilat ovat pääosin 2-4 astetta alle ajankohdan keskiarvon.

Sinilevätilanne on merialueilla edelleen rauhallinen

"Viileän ja tuulisen sään takia sinilevien määrä Suomen merialueilla on edelleen ajankohtaan nähden pieni. Valtakunnallisen leväseurannan havaintopisteistä ainoastaan Rauman ja Turun rannikkoalueilla sekä itäisen Suomenlahden ulkomerialueilla on havaittu hieman sinileviä", kertoo tutkija Johanna Oja Suomen ympäristökeskuksesta.

Merialueilta ei ole tullut sinilevähavaintoja rajavartioston tekemiltä lennoilta eikä kansalaisilta. Myös SYKEn satelliittikuvatulkintojen mukaan levämäärät merialueillamme ovat hyvin pieniä.

Veden pintalämpötila on Suomen merialueilla pääosin alle 12 astetta, ja sen ennustetaan lähipäivinä nousevan yli 15 asteen ainoastaan matalimmilla Suomenlahden sekä Saaristomeren rannikkoalueilla.

Valtakunnallinen leväkatsaus 26.6.2014:

 


Alueellista tietoa