Navigointivalikko
Uutiset 2014

Uutiset 2014

Uutiset

Työn imua ja voimaa verkostoista (Lapin ELY-keskus)


 

 




 

Kuva: Pauli Hänninen


Tunturi-Lapin yrittäjien aamukahveilla 11. kesäkuuta yritysvalmentaja Paula Kähkönen haastoi yrittäjiä pohtimaan omaa työhyvinvointiaan laajasti.

– Yrittäjän on muistettava pitää itsestään huolta. Omaa terveyttään on vaalittava, ja työn ohessa muistettava jättää aikaa perheelle, ystäville ja riittävälle palautumiselle. Usein yrittäjät ovat hyviä ja motivoituneita asiajohtajia, mutta työnantajayrittäjien on hyvä kouluttaa itseään myös ihmisten johtamisessa, muistutti Kähkönen.

Työ voi parhaimmillaan innostaa niin, että kokee työn imua. Silloin työ tuntuu mielekkäältä, siitä on ylpeä ja sitä jaksaa sinnikkäästi ja sitoutuneesti tehdä vaikeinakin aikoina. Yrittäjän innostuneisuus ja hyvinvointi näkyy suoraan asiakkaille mm. hyvänä palveluna. Kuulijoiden omiksi voimavaratekijöiksi nousivat keskusteluissa mm. asiakkaat ja heiltä saatu kiitos, oma perhe, luonto, ystävät ja yhteistyötahot.

– Hyvät verkostot antavat voimaa yrittäjälle. Toimivan verkoston peruspilareina ovat yhteinen hyöty ja liikeidea, osaaminen ja henkinen pääoma, kunnioitus ja luottamus, pelisäännöt, järjestelmät ja sopimukset sekä kannustus yrittäjänä jaksamiseen, Kähkönen summasi.

Yhteisessä keskustelussa todettiin, että verkostoilla on oltava yhteinen, samalla lailla ymmärretty tavoite, suunnitelma siitä mitä tavoitellaan ja miten siihen päästään. Verkostojen myötä yritykset voivat kehittyä ja kasvaa, mutta myös sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen ja arjen asioiden jakaminen yrittäjien kesken on erittäin tarpeellista.

Sielultaan yrittäjä

Yrittäjä Johanna Koivumaa kertoi yrittäjänä toimimisen hyvistä ja huonoista puolista. Koivumaa perusti miehensä kanssa ohjelmapalveluyrityksen vuonna 2001, joka kasvoi joka vuosi nopeasti.

 – Olemme kouluttaneet itseämme monipuolisesti koko yrittäjäuran ajan. Käytimme myös ELY-keskuksen investointi- ja kehittämistukea yrityksen kehittämisessä ja olleet mukana Ylläksen alueen kehittämishankkeissa. Lisäksi panostimme työntekijöiden perehdyttämiseen ja työhyvinvointiin. Yrityksen hyvä henki houkutteli sesonkityöntekijöitä ja sai heidät palaamaan vuosittain, Koivumaa kertoo.

– Meidän oli oltava tavoitettavissa koko ajan vuodenajasta riippumatta. Yrityksellä meni tosi hyvin, mutta toisaalta töitäkin tehtiin paljon. Lapsen syntymisen jälkeen oli pakko tehdä ratkaisuja ja miettiä, palkatako ammattijohtaja vai myydä yritys. Kun houkutteleva ostotarjous viime vuonna saatiin, menestyvä osa yrityksestä myytiin pois ja vietimme sapattivapaata mm. Australiassa ja Aasiassa. Tulevaisuudessa tarkoitus on kehittää uutta yritystoimintaa mm. hyödyntämällä yrityskaupan ulkopuolelle jätetyt saunatilat, valottaa Koivumaa.

Yritysasiantuntijan tuella eteenpäin

Särkijärven Majat Oy:n toimitusjohtaja Tarja Veisto aloitti yrittäjänä vuonna 2006 sukupolven vaihdoksen myötä. Ensimmäisten vuosien aikana rakennettiin mökkejä ja töitä oli paljon. Veisto on halunnut pitää yrityksensä kuitenkin helposti hallittavissa "pieni on kaunista" -moton mukaisesti.

– Olen osallistunut ELY-keskuksen koulutuksiin ja vientirenkaan kautta olemme saaneet kansainvälisiä asiakkaita. Talvi on jo tuotteistettu ja kesän tuotteistaminenkin on hyvässä vauhdissa, työllistämme kesällä useamman henkilön. Nyt yrityksessä on kuitenkin mietittävä, kuka toimintaa jatkossa vetää ja aiomme pohtia asiaa ProAgrian yritysasiantuntija Ari Saarelan kanssa, Veisto kertoo.

Yrittäjä Miia Kärnä (kuvassa) haki apua yrityksen perustamiseen yrityshautomosta vuonna 2008. Viestintätoimisto Lapin Loitsu perustettiin Ivalossa 2009 ja pitkään Kärnä teki töitä kotonaan. Yrittäjyyden arki oli turvallista ja tasaista aluksi, mutta ensimmäiseksi haasteeksi tuli ison asiakkuuden saaminen samaan aikaan, kun Kärnä oli raskaana. Yrityksen toiminta oli vahvasti alihankkijoista riippuvaista, mikä toi omat haasteensa yrityksen kehittämiseen. Keväällä 2012 ProAgrian yritysasiantuntijat tulivat avuksi miettimään yrityksen jatkokehitystä. Kaksituntisessa tapaamisessa Johannes Vallivaaran kanssa liiketoimintasuunnitelma muotoiltiin uuteen uskoon ja yrityksen liikevaihdon nelinkertaistuminen paperilla sai uskomaan tulevaisuuteen.

– Myöhemmissä konsultointitapaamisissa myös yritysasiantuntija Ari Saarela auttoi miettimään, mitä myydä aktiivisesti, miten tuotteistaa palvelut ja miten oma ammatillinen kehittyminen varmistetaan. Helmikuussa 2013 tein laajan kehittämishakemuksen Kyläkulttuuria tuntureitten maasta ry:lle. Varsinainen päätös ELY-keskuksesta tuli vasta heinäkuussa, jonka jälkeen uskalsin lähteä viemään muutoksia eteenpäin.

– Nyt kesäkuun alussa yrityksessäni aloitti graafinen suunnittelija, joka kehittää kanssani liikelahjakauppaa viestintätoimistotyön ohella. Kaupan avajaisia vietetään verkossa toivottavasti syksyllä. Olen omien kehittämistoimien ohella mukana sellaisissa alueen eri hankkeissa ja verkostoissa, jotka koen tärkeiksi yritykseni kannalta, kertoo Kärnä.


Yrittäjien aamukahvitilaisuuden järjesti Lapin ELY-keskuksen ESR-hanke Laatua ja tuottavuutta Lapin työelämään yhdessä Tunturi-Lapin Yritys-Suomi -seututoimijoiden kanssa.

Projektin tapahtumat jatkuvat syksyllä mm. Rovaniemi-Ranuan seututapahtuman myötä.

 

Teksti: Virpi Vaarala



 

 

 

 


Alueellista tietoa