Navigointivalikko
Uutiset 2015

Uutiset 2015

Uutiset

Ketosirkka-hanke kunnostaa perinnemaisemia läntisellä Uudellamaalla (Uudenmaan ELY-keskus)

Win-win-tilanne, Eveliina Puhakka luonnehtii hankkeen toimintaa:

- Pitkään työttömänä olleet pääsevät töihin ja osa uhanalaisista elinympäristöistä pelastuu.

Ketosirkka on Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin maisemanhoitohanke. Puhakka työskentelee hankkeen vetäjänä ja toisena työnjohtajana. Olemme matkalla Lohjan Jalassaareen seuraamaan, miten avointa niittyä palautetaan alkuperäiseen kuntoonsa niittämällä ja vesakkoa poistamalla.

Ketosirkka on Suomen suurin perinnemaisemahanke, joka huolehtii parhaillaan läntisen Uudenmaan arvokkaimmista perinnemaisemista. Hanke on myös työllistämisprojekti, jonka päärahoittajana toimii Uudenmaan ELY-keskus. Hanketta rahoittaa myös Rudus Oy.
   - Jos me emme hoitaisi kohteita, monet niistä jäisi kokonaan hoitamatta, Eveliina Puhakka (kuvassa) määrittelee hankkeen merkitystä.

 

Elokuun lopun aurinko porottaa kuumana. Heinät katkeavat viikatteen terän iskuista, äsken kaadettuja puita ja oksia kasataan isolle pressulle niityltä poisraahattaviksi. Puhakka tervehtii työn touhussa olevaa ryhmää ja kehottaa muistamaan juomisen ja varjossa lepäämisen.

Hanke työllistää työnjohtajien lisäksi 30 henkilöä, työtä tehdään pienryhminä.

Miltä työ tuntuu?

- Se on hyödyllistä, siitä ovat Reijo Enqvist, Taru Nieminen ja Touko Kajosaari yksimielisiä.  

Ennen maastoon lähtemistä kaikki hankkivat sekä työturvallisuus- että ensiapukortin ja tutustuvat kasvilajeihin ja työkalujen käyttämiseen.

- Ollaan mieluummin vaikka vähän turhan tarkkoja, ettei mitään tapahdu, Puhakka painottaa.

 
Resurssit vähissä

Hakamaat, kedot ja niityt ovat luontotyyppeinä vähenemässä, samoin ne eliöt, jotka tarvitsevat niitä elääkseen. Uhanalaiset perinnemaisemat ovat Puhakan mukaan huonossa jamassa, sillä kenelläkään ei tunnu olevan riittäviä resursseja hoitaa niitä.

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri on hoitanut uhanalaisia luontotyyppejä ja uhanalaisten lajien elinympäristöjä jo yli kymmenen vuotta. Tämänhetkisessä hankkeessa keskitytään osin samoihin kohteisiin kuin aiemmin, sillä perinnemaiseman hoitaminen vaatii jatkuvuutta. Monet perinnebiotoopit syntyvät laiduntamisen seurauksena, ja maiseman monimuotoisuus säilyy usein parhaiten laiduntamisella. Mutta kun laidunnus lopetetaan, niitylle alkaa kasvaa heinää ja vesakkoa melkoisella vauhdilla. Puhakka toivookin, että mukaan saataisiin myös sellaisia kohteita, joihin olisi mahdollista saada eläimiä – lampaita, hevosia, lehmiä – jatkamaan maiseman hoitoa hankkeen jälkeen.

- Kun on alettu niittää, työn tulokset ovat alkaneet vähitellen näkyä, hän silmäilee niittyä, tässä on jo jotain sellaista, mitä on nähnyt lapsena, vieressä seisova Enqvist jatkaa. Mutta tämäkin kasvaa umpeen todella nopeasti, hän lisää, jos sille ei tehdä mitään.

Puhakka huomaa heinien seassa sammakon ja nostaa sen kämmenelleen toisten ihailtavaksi. Sitten hän kantaa sen turvaan niityn laidalle.

Kunnostuksen tarpeessa olevista kohteista saadaan vinkkejä niin yksityisiltä maanomistajilta kuin kaupungeilta ja kunnilta. Puhakka huomauttaakin, ettei kohteissa tehdä mitä tahansa:

- Olemme maanomistajille vastuussa siitä, mitä teemme.


Vasemmalta: Touko Kajosaari, Reijo Enqvist ja Taru Nieminen.

 

Työt vaihtelevat kohteiden mukaan

Hankkeen kohteena on reilut 200 hoitokohdetta viidellä eri paikkakunnalla: eteläisimmät Karjaalla, pohjoisimmat Hyvinkäällä. Työtehtävät vaihtelevat. Välillä on torjuttu jättiputkea, välillä kitketty lupiineja ja jättipalsameja – muisto huvittaa kaikkia, sillä etenkin jättipalsamien poistamisessa oli riittänyt työsarkaa! Yhdessä paikassa oli niitetty heinää neljän suuren kärryllisen verran. Seuraavaksi kunnostusvuorossa on nykyisen paikan lähellä sijaitseva keskiaikainen kalmisto. Siellä leikataan vesoja hautakumpujen päältä, etteivät ne ennätä kasvaa puiksi.

Enqvistin mielestä työssä ei ole huonoja puolia lainkaan, kaikki on mukavaa. "Ryhmä on hyvä, tulemme toimeen toistemme kanssa." Toiset ovat samaa mieltä. Nieminen myöntää olleensa alkuun vähän ennakkoluuloinen:

- Kun en tiennyt, minkälaista tämä olisi. Mutta hyvin olen pärjännyt miesten kanssa, tiivistää ryhmän ainoa nainen tunnelmiaan.

Käväisemme vielä katsomassa Kokkilan ketoa, yhtä hankkeen kohteista. Lajistollisesti rikas alue, jolle tehdään eri vuodenaikoina erilaisia toimenpiteitä, jotta sen väriloisto säilyy, Puhakka esittelee.

- Jos menisi kymmenisen vuotta, eikä tälle tehtäisi mitään, niityn tilalla olisi todennäköisesti pusikkoa ja nuorta puustoa.

 

 

 

Teksti ja kuvat: Memmi Ojantola


Alueellista tietoa