Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Jokamiehenoikeudet kuuluvat kaikille

Suomen upea luonto ja perinteiset jokamiehenoikeudet mahdollistavat sen, että voimme nauttia luonnosta ja liikkua luonnossa siitä riippumatta, kuka alueen omistaa tai on sen haltija. Osa jokamiehenoikeuksista on säädetty laissa, ja osa perustuu maan tapaan ja perinteisiin. Jokamiehenoikeutta käyttämällä ei kuitenkaan saa aiheuttaa haittaa tai häiriötä.


Kuva Jon Flobrant

Jokamiehenoikeudet takaavat sen, että kaikilla on mahdollisuus luonnon virkistyskäyttöön maanomistuksesta riippumatta. Jokainen saa lähtökohtaisesti liikkua luonnossa ilman maanomistajan lupaa, kunhan ei aiheuta haittaa tai vahinkoa ja kunnioittaa kotirauhaa.

Jokamiehenoikeuksiin kuuluu myös marjojen, sienien ja kukkien kerääminen luonnosta. Sen sijaan esimerkiksi mustikanvarpuja tai puiden ja pensaiden oksia ei saa katkoa ilman maanomistajan lupaa.

Luonnonsuojelulaista tulee joitakin rajoituksia jokamiehenoikeuden käytölle. Rauhoitettuja kukkia ei saa poimia, ja luonnossa liikkuessa on aina vältettävä häiritsemästä rauhoitettuja eläimiä. Tämä on erityisen tärkeää keväällä, kun lintujen pesintä alkaa.

Luonnonsuojelualueilla jokamiehenoikeudet ovat pääsääntöisesti voimassa. Eläimistön tai kasvillisuuden säilyttämiseksi liikkumista on joillakin luonnonsuojelualueilla rajoitettu tai liikkuminen ja telttailu on ohjattu merkityille reiteille ja paikoille. Luonnossa liikkuessa on muutenkin aina hyvä muistaa kunnioitus luontoa ja muita ulkona liikkujia kohtaan. Liikkujan tulee jättää itsestään mahdollisimman vähän jälkiä.


Kuva Vesa Leppänen

Jokamiehenoikeudet lyhyesti

Saat

  • liikkua jalan, hiihtäen tai pyöräillen muualla kuin pihamaalla ja erityiseen käyttöön otetuilla alueilla (esimerkiksi viljelyksessä olevat pellot ja istutukset),
  • oleskella tilapäisesti alueilla, missä liikkuminenkin on sallittua (esimerkiksi telttailla riittävän etäällä asumuksista),
  • poimia luonnonmarjoja, sieniä ja kukkia,
  • onkia ja pilkkiä,
  • kulkea vesistössä ja jäällä.

Et saa

  • aiheuttaa häiriötä tai haittaa toisille tai ympäristölle,
  • häiritä lintujen pesintää tai muutenkaan häiritä rauhoitettuja eläimiä tai riistaeläimiä,
  • kaataa tai vahingoittaa puita,
  • ottaa sammalta, jäkälää, maa-ainesta tai puuta,
  • häiritä kotirauhaa,
  • roskata,
  • ajaa moottoriajoneuvolla maastossa maalla ilman maanomistajan lupaa,
  • kalastaa ja metsästää ilman asianomaisia lupia.

(Lähde: www.ymparisto.fi/jokamiehenoikeudet)

Lisätietoa jokamiehenoikeuksista, yksityiskohtaisempia kysymyksiä ja vastauksia mm. marjanpoiminnasta sekä opas jokamiehenoikeuksista löytyy ymparisto.fi-sivustolta: