Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Liikenneturvallisuus ensin vaalimainosten sijoittelussa

Eduskuntavaaleihin liittyviä vaalimainoksia saa pystyttää maanteiden varteen kuukautta ennen vaalipäivää. On myös hyvä muistaa, että rautatieasemilla tai niiden laiturialueilla ei saa järjestää vaalitilaisuuksia.

Tilapäisiä vaalimainoksia saa jatkossakin pystyttää maanteiden varsille aikaisintaan kuukausi ennen varsinaista vaalipäivää, ja ne on kerättävä pois viimeistään viikon kuluttua vaalien päättymisestä. Kunnilla on asiasta omia ohjeistuksiaan, jotka voivat poiketa valtion väylistä.

Liikenneturvallisuuden takaamiseksi on huolehdittava esimerkiksi näistä:

  • Vaalimainosten tulee olla enintään annettujen mittojen mukaiset, eikä niiden väritys saa sotkeutua liikennemerkkien kanssa.
  • Vaalimainoksissa ei saa olla heijastavia pintoja, eivätkä ne saa olla valaistuja.
  • Vaalimainokset tulee sijoittaa paikkoihin, jossa ne eivät haittaa liikenneturvallisuutta, esimerkiksi jalankulku- ja pyöräliikenteen väylien varteen tai tieosuuksiin, jossa ei ole liittymiä.
  • Vaalimainosta ei saa sijoittaa moottoritien varteen tai rautatiealueelle.
  • Vaalimainosten pystyttäminen sekä kiinnittäminen tulee tehdä liikenneturvallisuus huomioon ottaen.
  • Mainoksilla on hyvä olla esimerkiksi oma varsi tai kevyt teline, jonka avulla ne voidaan pystyttää tukevasti ja sijoittaa tarpeeksi kauas liikenteestä.

ELY-keskukset valvovat alueellisesti vaalimainosten sijoittelua maanteillä. Vastoin sääntöjä kiinnitetyt tai liikenneturvallisuutta vaarantavat mainokset voidaan poistaa.

Lue lisää:

Liikenneturvallisuus ensin vaalimainosten sijoittelussa (Väylä-viraston tiedote 8.2.2023, vayla.fi)

Vaalimainonta maantien varrella (ely-keskus.fi)

Vaalimainonta Väyläviraston verkkosivuilla (vayla.fi)

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin määräys tienvarsimainonnasta ja -ilmoittelusta (traficom.fi)