Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Uudenmaan ELY-keskuksen sidosryhmätilaisuudessa pohdittiin työelämän tulevaisuutta

 

Tekstissä mainitut henkilöt puhujakorokkeella.

Paljon tapahtuu, eikä tulevasta tiedä, todettiin Uudenmaan ELY-keskuksen sidosryhmätilaisuudessa Helsingin Musiikkitalossa 11.5.2023. ELY-keskuksen ylijohtaja Petri Knaapinen (kuvassa) totesi työelämän olevan kovassa muutoksessa, mutta mihin suuntaan mennään? Etätyön osuus on lisääntynyt myös ELY-keskuksessa viime vuosina kovasti, uusista toimitiloista huolimatta. Miten yhteisöllisyyttä hoidetaan lisääntyvässä hybridityössä?
  Liikenne- ja infrastruktuuri vastuualueen johtaja Päivi Nuutinen (kuvassa oikealla) muistutti uuden Tienpidon ja liikenteen suunnitelman valmistuvan kesäkuun lopussa. Tienpidon rahoitus neljälle seuraavalle vuodelle on alhainen, ellei tuleva hallitusohjelma muuta tilannetta. Uudenmaan ELY-keskuksen toiminta-alue käsittää Uudenmaan ja Kanta- ja Päijät-Hämeen maakunnat ja yhteensä 47 kuntaa. Liikenneturvallisuus on viimeisen 5–6 vuoden aikana parantunut alueen maanteillä niin henkilövahinkojen kuin liikennekuolemien osalta.
   Ympäristö- ja luonnonvarat vastuualueen johtaja Satu Pääkkönen (kuvassa vasemmalla) käsitteli puheenvuorossaan mm. vihreää siirtymää, Helmi-elinympäristöohjelmaa ja varautumistehtävien tärkeyttä. Vihreän siirtymän hankkeisiin on Uudellamaalla tehty jo miljardien edestä investointeja. Hän mainitsi tulossa olevan hallitusohjelman mahdollisista vaikutuksista ELY-keskuksen työhön; aluehallinto voi saada uusia tehtäviä uusine painotuksineen, uusia keskeisiä lakimuutoksia todennäköisesti tulee ja jopa aluehallinnon rakenteita saatetaan muuttaa.
   Sidosryhmät saivat johtajilta kiitokset hyvästä yhteistyöstä.