Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankeavustukset 2023 jaettu

Keski-Suomen ELY-keskus myöntää vuosittain avustusta alueellisesti ja valtakunnallisesti merkittäville ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankkeille. Tämän vuoden avustuksilla pystytään tukemaan 17 hankkeen toteutumista.

Avustuskierroksen erityisteemana oli elävä aineeton kulttuuriperintö. Rahoitettaviksi etsittiin hankkeita, joissa esimerkiksi vahvistettaisiin tai levitettäisiin jotain kulttuuriperinnön ilmentymää tai lisättäisiin sen arvostusta. Hankkeilla voitaisiin myös johdatella kulttuuriperintöä kestävämpään suuntaan esimerkiksi herättämällä keskustelua tai tuomalla esiin tapoja, joilla kulttuuriperintö voisi kehittyä ottaen huomioon tämän päivän ekologiset haasteet. Myös muille ympäristökasvatushankkeille jätettiin mahdollisuus saada avustusta.

Hakemuksia jätettiin runsaasti, yhteensä 86 kappaletta. Hankkeiden sisällöllinen kirjo oli laaja ja hakemuksia saatiin melko hyvin eri puolilta Suomea. Avustuksia haettiin yhteensä 3,2 miljoonaa euroa. Jaettavaa määrärahaa on tänä vuonna poikkeuksellisen paljon, 812 270 euroa, kahden erityismäärärahan ansiosta.

Lista rahoitetuista hankkeista ja niiden lyhyistä kuvauksista löytyy ELY-keskuksen tiedotteen liitteenä. Kaikille hakemuksen jättäneille toimitetaan hankekohtainen päätös perusteluineen kesäkuun aikana.

Ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankeavustukset 2023 jaettu (ELY-keskuksen tiedote 27.6.2023, sttinfo.fi)

Syksyn 2023 haussa vesi- ja metsäteemat

Ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankeavustusten seuraava haku järjestetään tämänhetkisen tiedon mukaan loka-marraskuussa 2023.

Haun erityisteemana on syksyn haussa vedet. Lisäksi testamenttilahjoituksen loppuosa kohdennetaan hankkeille, joissa kohderyhmänä ovat lapset ja nuoret ja joissa teemana on metsäluonto.

Ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankeavustukset ovat ympäristöministeriön hallinnonalan harkinnanvaraisia erityisavustuksia. Avustusten hallinnointi on keskitetty Keski-Suomen ELY-keskukseen.

Lue lisää