Navigointivalikko
Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2013

Sivulla on ELY-keskusten uusimmat tiedotteet, alkaen huhtikuusta 2013. Vanhemmat tiedotteet löytyvät vasemmalta kohdasta Tiedotearkisto.

Tiedotteet 2013

Etelä-Savon järvien vedenpinnat monin paikoin keskimääräistä korkeammalla (Etelä-Savon ELY-keskus)

Kylmän huhtikuun alkupuolen takia Etelä-Savon järvien vedenpinnat lähtivät nousuun tavallista myöhemmin. Suurten ja keskisuurten järvien vedenkorkeudet ovat noususuunnassa ja jatkavat vielä nousemistaan. Kevään valuntahuippu on kuitenkin jo monin paikoin saavutettu ja etenkin pienten jokien virtaamat ovat kääntyneet laskuun.

 

Vedenpinta oli Saimaalla toukokuun 3. päivänä Lappeenrannan Lauritsalan asteikossa NN + 76,11 m. Saimaan pinta on tällä hetkellä +47 cm ajankohdan keskitason yläpuolella eli ns. normaalivyöhykkeen ylärajan tuntumassa. Vedenkorkeus on noussut noin 5 cm huhtikuun puolivälin jälkeen. Ennusteen mukaan vedenkorkeuden ei ennakoida enää nousevan. Mikäli loppukevät ei ole poikkeuksellisen sateinen, vedenpinnan nousua kertyy korkeintaan 10 cm kesäkuun puoliväliin mennessä. Myös Saimaan poikkeusjuoksutukset tullaan lähiaikoina todennäköisesti lopettamaan. 

Mäntyharjun reitin järvistä Kyyveden vedenkorkeus on +14 cm ajankohdan keskiarvon yläpuolella. Vedenpinnan nousua on kertynyt parissa viikossa noin 40 cm. Kyyveden pinnan ennakoidaan nousevan huippuunsa toukokuun puoliväliin mennessä, jolloin vedenpinta olisi noin 10 cm nykyistä korkeammalla.

Puulan vedenkorkeus on tällä hetkellä -6 cm ajankohdan keskiarvon alapuolella ja sen ennustetaan nousevan nykyisestä tasosta kesäkuun alkuun noin 15 cm. Nousua on kertynyt kevään alimmista lukemista huhtikuun puolivälistä noin 15 cm. 

Kevään hidas eteneminen on näkynyt pohjavesivaraston myöhästyneessä täydentymisessä Etelä-Savossa. Pohjavesien pinnat eivät nousseet vielä huhtikuussa suuressa osassa maata ja huhtikuun puolivälissä ne olivat ajankohdan keskiarvon alapuolella. Nyt pohjavesien pinnat ovat kuitenkin lähteneet noususuuntaan. Kaivoissa ainakin alkukesällä veden riittävyys on turvattu, mutta loppukesän tilanteeseen vaikuttavat kesän sateet. 

Lisätietoja
 

Erikoissuunnittelija Juho Kotanen, Etelä-Savon ELY-keskus, puh. 0295 024 192


Alueellista tietoa