Navigointivalikko
Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2013

Sivulla on ELY-keskusten uusimmat tiedotteet, alkaen huhtikuusta 2013. Vanhemmat tiedotteet löytyvät vasemmalta kohdasta Tiedotearkisto.

Tiedotteet 2013

Tiesuunnitelma Valtatie 5:n parantamiseksi Rahulan liittymän kohdalla, Mikkelissä, on valmistunut (Pohjois-Savon ELY-keskus)

Tiesuunnitelman laatiminen valtatie 5:n parantamiseksi Rahulan liittymän kohdalla on valmistunut. Tiesuunnitelma on laadittu maantielain edellyttämällä tavalla yhteistyössä Mikkelin kaupungin sekä muiden viranomaisten kanssa. Asukkaiden ja maanomistajien kanssa vuoropuhelua on käyty yleisötilaisuudessa ja yksityisissä tapaamisissa.

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) käynnisti tiesuunnitelman maantietielain mukaisen käsittelyn tammikuussa  2013. Tiesuunnitelmasta on pyydetty lausunnot eri viranomais- ja sidosryhmätahoilta. Tiesuunnitelma on ollut kuukauden ajan yleisesti nähtävillä mahdollisten muistutusten jättämistä varten. Mikkelin kaupunki on kuuluttanut suunnitelman nähtävillä olosta virallisesti. Tavoitteena on, että tiesuunnitelma hyväksytään vuoden 2013 aikana.

Tiesuunnitelmassa esitettävät toimenpiteet ovat pääpiirteissään seuraavat:

  • Valtatie 5 kanavoidaan pääsuunnassa vasemmalle kääntymiskaistoin.
  • Maanteiden 15215 ja 15148 liittymistä maanteille parannetaan tulppasaarekkein ja liittymämuotoiluilla.
  • Maantietä 15215 siirretään n. 120 metrin pituudella.
  • Kevyen liikenteen yhteyksiä parannetaan valtatien 5 alikulkujärjestelyin ja uusilla yhteyksillä Rahulan koululle ja pysäkeille.
  • Pysäkkijärjestelyjä parannetaan valtatie 5:llä.
  • Rahulan koulun saattoliikennejärjestelyt rakennetaan.
  • Tievalaistus saneerataan.

 Hankkeen toteuttamisesta ei ole tehty päätöstä.

 Hankkeen arvioidut kokonaiskustannukset ovat noin 1,4 milj. euroa.

Lisätiedot      

Pohjois-Savon ELY-keskus, projektivastaava Heikki Liukkonen,
puh. 0295 026 742, sähköposti heikki.liukkonen(at)ely-keskus.fi

Pohjois-Savon ELY-keskus, kunnossapito- ja rakentamispäällikkö
Vesa Partanen, puh. 0295 026 750, sähköposti vesa.partanen(at)ely-keskus.fi


Alueellista tietoa