Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Työttömyys vähentynyt - avointen työpaikkojen määrä lisääntynyt (Lappi)

Lapissa oli marraskuun lopussa 10 140 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä oli alempi kuin viitenä viime vuonna ja lähes sama kuin vuoden 2011 marraskuussa. Tällä vuosikymmenellä marraskuun työttömyys oli korkeimmillaan vuonna 2015, jolloin työttömiä oli lähes 3 140 enemmän kuin tänä vuonna.

Työttömien osuus työvoimasta alitti Lapissa kolmessa kunnassa 10 % ja koko maan keskimääräisen eikä 20 % ylittynyt missään kunnassa. Työttömien osuus työvoimasta oli Lapissa 12,3 % vaihdellen Utsjoen 7,8 %:sta Sallan 18, 8 %:iin.

Työvoiman kysynnän vilkastuminen näkyi marraskuussakin TE-toimistoon ilmoitettujen avointen työpaikkojen lisääntymisenä. Lapissa oli marraskuussa avoinna kaikkiaan 3 720 TE-toimistoon ilmoitettua työpaikkaa. Matkailu työvoiman tarve näkyi avointen työpaikkojen lisääntymisenä erityisesti palvelu- ja myyntityössä, joiden osuus marraskuussa ilmoitetuista avoimista työpaikoista oli runsas puolet. Eniten avoimia työpaikkoja oli tarjoilijoille, kokeille ja myyjille.

Aktivointiasteeseen laskettaviin työ- ja elinkeinopalveluihin osallistui marraskuun lopussa 4 200 lappilaista, joista koulutukseen 1 830. Positiivinen vire elinkeinoelämässä näkyy yrityksiin työllistettyjen ja starttirahalla yritystoiminnan aloittaneiden lisääntymisenä viime vuoteen verrattuna.  

 

Lapin ELY-keskuksen marraskuun 2017 työllisyyskatsaus löytyy kokonaisuudessaan selainversiona ja pdf-muodossa osoitteesta: http://www.temtyollisyyskatsaus.fi/Lappi.aspx

Lisätietoja:

Lapin työ- ja elinkeinotoimisto:
Palvelujohtaja Tero Hyttinen 0295 039 560

Seuraava työllisyyskatsaus (joulukuu 2017) julkaistaan 25.1.2018

Linkit:

Tuoreimmat koko maan ja ELY-keskusten työllisyyskatsaukset: http://www.temtyollisyyskatsaus.fi

Lapin ELY-keskuksen internetsivut

Työnvälitystilastotietoja ELY-keskuksittain, seutukunnittain TEM:n ToimialaOnline –palvelusta: www.toimialaonline.fi/ polkua Tilastokanta – Työmarkkinat – Työnvälitystilastot.


Alueellista tietoa