Navigointivalikko
Tiedotteet 2019

Marraskuun työllisyyskatsaus: Pohjanmaan ELY-keskusalueen työttömyyden lasku hidastui (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistossa oli marraskuun lopussa yhteensä 6621 työtöntä työnhakijaa. Se on 17 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi edellisestä kuukaudesta 71:llä, mitä osittain selittää normaali suhdannevaihtelu. Pitkäaikaistyöttömyys laskee edelleen, mutta aiempaa hitaammin. Nuorten työttömyys vähenee ja alle 25-vuotiaita oli työttömänä 11 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Pohjanmaan ELY-keskusalueen työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on manner-Suomen alhaisin (5,7%). Koko maassa vastaava osuus on 8,7%. Lokakuuhun verrattuna työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta pysyi ennallaan Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella.

Työvoimapula kroonistumassa

Pohjanmaan ELY-keskusalueen työttömyyden lasku on hidastunut ja määrä vähentyi vuoden takaisesta vain alle prosentin (0,3 %), lisäksi kokoaikaisesti lomautettujen määrä kasvoi viime vuodesta. Uusia avoimia työpaikkoja oli kuitenkin marraskuussa auki enemmän kuin vuotta aiemmin. Pohjanmaan kauppakamarin Business Panel –tutkimuksen mukaan rekrytointiongelmat ovat kroonistumassa. Viime huhtikuulla puolet yrityksistä ilmoitti kärsivänsä rekrytointiongelmista ja marraskuussa työvoimapulasta kasvun esteenä kertoi kärsivänsä jo yli 50 prosenttia. Suomi onkin herännyt huutavaan työvoimapulaan hiljalleen. Työperäisen maahanmuuton lisääminen, kansainvälisten osaajien houkuttelu ja jo maassa olevien rekrytointi työelämään on noussut yhdeksi keskeisimmistä puheenaiheista sekä elinkeinoelämän että julkisten toimijoiden piirissä. Talent Coastline ja Eures-verkosto järjestävät yhteistyössä yrittäjäjärjestöjen, seudullisten kehitysyhtiöiden ja kauppakamarin kanssa viisi eri tilaisuutta kansainvälisten osaajien rekrytoinnista tammikuussa Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueella.

- Tavoitteena on esitellä, mitä työkaluja on meillä on tarjota kansainvälisen työvoiman rekrytointiin ja kuulla työnantajien tarpeita ja toiveita, osaamis- ja kansainvälistymispäällikkö Francesca Cucinotta kertoo.

Jatkuva oppiminen osaamisen kehittämistä

Jatkuvan oppimisen parlamentaarinen uudistus painottuu työikäisten osaamisen kehittämiseen. Tavoitteena on vastata työelämän muutoksista aiheutuviin osaamistarpeisiin. Osaamista kehittämällä tuetaan mielekkäitä työuria, hyvää työllisyyskehitystä, julkisen talouden tasapainoa sekä yritysten kilpailukykyä ja tuottavuutta.

- Pohjanmaan ELY-keskus tekee kattavan osaamiskartoituksen kevään aikana. Tutkimuksen avulla pystymme paremmin selvittämään lyhyen aikavälin työvoimatarpeita, Cucinotta kertoo.

Lue koko katsaus täältä

Briefly in English

Median yhteydenotot ja haastattelupyynnöt:
viestintäpäällikkö Mirella Kivelä, puh. 0295 028 652, [email protected]


Alueellista tietoa