Navigointivalikko
Uutiset 2019

Ympäristötietoisuus- ja maisematekopalkintojen saajat julkistettiin maakuntapäivillä Oulussa (Pohjois-Pohjanmaa)

Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivillä 5.11. Oulussa julkistettiin vuoden 2019 Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuspalkinnon saaja ja Oulun Maa- ja kotitalousnaisten vuoden maisematekokilpailun voittaja. Tämän vuoden teemana on ollut haitallisten vieraskasvilajien torjunta.

Pohjois-Pohjanmaan Ympäristötietoisuuspalkinto: Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistykselle pitkäkestoisesta ja vaikuttavasta työstä haitallisten vieraskasvien torjunnassa.

Erityiskiitos annettiin talkoohengen voimasta, aktiivisesta ympäristötietoisuustyöstä ja monipuolisesta toiminnasta. Koskelan puistoalue on yksi yhdistyksen monista talkookohteista.
Pihoista puistometsiin levinnyttä jättipalsamia ja muita vieraslajeja on kitketty monena vuonna ja nyt tilalle on alkanut kasvaa niittykukkia. Kiitosta sai myös yhteistyö asukkaiden, muiden yhdistysten ja Oulun kaupungin kanssa.
Valinnasta päätti Ympäristötietoisuus yhteistyöryhmä PYRY ja sitä vuosina 2018–2019 koordinoinut Oulun Maa- ja kotitalousnaiset yhdessä palkintoraadin kanssa.

Lisätietoa: Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistys, Saara Salmela, 040 542 4486

Maa- ja kotitalousnaisten Vuoden maisemateko 2019 -kilpailun maakunnallinen voitto Kuusamoon: Vuotungin maamiesseuran naisosaston ja yhteisen kalaveden osakaskunnan työlle vesiruton torjunnassa.

Vuotungin kyläläiset palkitaan aktiivisesta työpanoksesta ja sitoutumisesta Elodea II -yhteistyöhankkeessa.  Vesiruttoa poistettiin nuottaamalla kahdeksasta yhdeksään tonnia, ja työ jatkuu vuonna 2020.
Hankkeessa selvitetään ja kokeillaan eri tekniikoita sekä poistetun vihermassan hyötykäyttöä muun muassa maanparannuksessa tai biokaasutuksessa.  Vesiruton torjunta on tärkeää juuri Kuusamon alueella, koska laji viihtyy emäksisissä vesissä täyttäen niitä vihermassalla käyttökelvottomiksi. Laji leviää herkästi ympäröiviin vesialueisiin vesiväylien, veneiden ja kalastusvälineiden mukana.
Vuoden maisemateko -kilpailu järjestettiin nyt viidennen kerran. Alueellinen voittaja osallistuu edelleen valtakunnalliseen kilpailuun.

Lisätietoa: Vuotungin maamiesseuran naisosasto, Ulla Käkilehto, 040 760 2659                                                                                                                                                 

Vuoden maisemateko -kilpailun erityiskunniamaininta: Raija Kälkäjä, Pudasjärven Maa- ja kotitalousnaiset, aktiivisesta työstä vieraskasvien torjunnan tiedottamisessa, käytännön työssä ja yhteistyössä Pudasjärven kaupungin kanssa.

Raija Kälkäjä on kouluttautunut omaehtoisesti vieraskasvitorjunnan menetelmiin ja toiminut edelläkävijänä kotikunnassaan. Vieraskasvillisuuden torjunnassa on keskeistä avoimuus, yhteistyö ja tiedon välittäminen, koska kukaan ei voi yksin hallita haitallisten lajien leviämistä luontoon.
Esimerkiksi lupiinin torjunta juuri pohjoisissa taajamissa on tärkeää, sillä arktisille alueille vievät tiet ovat haitallisten vieraskasvien leviämisreittejä.  Pohjois-Pohjanmaalla suuri osa tienvarsialueista on vielä puhtaita lupiinista, niinpä juuri ensimmäisten esiintymien torjunta olisi kustannustehokkainta.

Lisätietoa: Pudasjärven Maa- ja kotitalousnaiset, Raija Kälkäjä, 0400 126 392

Lisätietoa:

Oulun Maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Oulu:
Maisema- ja ympäristöasiantuntija Taimi Mahosenaho, p. 040 551 7807
Toiminnanjohtaja Maija-Liisa Tausta-Ojala,  p. 040 580 0438
[email protected],

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus:
Pohjois-Pohjanmaan Ympäristötietoisuuden yhteistyöryhmän (PYRY)
Yhteyshenkilö Saara Pouta, [email protected], p. 040 8250 266


Ympäristötietoisuuspalkinnon vastaanottivat Saara Salmela ja Minna Paarma Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistykseltä. Luovuttajat Petri Keränen, ELY-keskus ja Maija-Liisa Tausta-Oja, Oulun Maa- ja kotitalousnaiset.


Alueellista tietoa