Ympäristö

Tietoa ympäristöön liittyvistä tehtävistä ja palveluista

 

Avaa chat-ikkuna

Uutisia -Ympäristö

null Vältä saimaannorpille vaarallista verkkokalastusta heinäkuussa

Vältä saimaannorpille vaarallista verkkokalastusta heinäkuussa

Tänä keväänä saimaannorpan kuutteja syntyi yhteensä 83, mutta niistä joka viides löytyi kuolleena. Laji on erittäin uhanalainen, ja kalastajilta vaaditaan erityistä tarkkuutta ja vastuullisuutta norppavesillä etenkin heinäkuussa verkkokalastuskiellon päättyessä.

Verkkokalastuskielto Saimaalla päättyy heinäkuun alkaessa. Verkkokalastus on heinäkuussa kuitenkin vaarallista saimaannorpan kuuteille, jotka ovat vielä pieniä ja sotkeutuvat verkkoihin isoja norppia helpommin.

Siksi norppavesillä suositellaan käytettävän heinäkuussa verkkokalastuksen sijaan muita pyyntimuotoja. Lisäksi on muistettava, että riimuverkot ja muut vahvalankaiset verkot ovat aina kiellettyjä.

Kukaan ei halua saada pyydykseensä saimaannorppaa. Jos niin kuitenkin käy, kalastajan on kalastuslain mukaan ilmoitettava pyydykseen jääneestä saimaannorpasta välittömästi Metsähallitukselle.

Kannan kasvaessa ja pesimäalueen laajentuessa myös riski kuuttien päätymisestä verkkoihin kasvaa.

Viime kesinä kalastuksenvalvonnassa on löytynyt asetuksenvastaisia katiskoita. Saimaannorppa pääsee väljänieluiseen katiskaan, mutta ei sieltä pois. Katiskan ja suljetun rysän nielun tulee olla vahvistettu siten, että se ei missään olosuhteissa pääse laajenemaan 15 senttimetriä suuremmaksi. Vahvistamisessa on otettava huomioon, että saimaannorppa voi pyrkiä katiskaan voimalla.

Kalastusrajoitusalueita on onnistuttu lisäämään

Saimaannorpan suojelemiseksi on säädetty kalastusrajoituksia yli 70 prosentille Saimaan pinta-alasta. Verkkokalastus on kiellettyä Saimaan kalastusrajoitusalueella 15.4.–30.6 lukuun ottamatta muikkuverkkoja, joiden osalta kielto päättyy 20.6. Voimassa olevat kalastusrajoitukset ovat tehonneet hyvin: suojelustrategian 400 saimaannorpan välitavoite saavutettiin vuonna 2019, kuusi vuotta etuajassa

Saimaannorpan suojelemiseksi asetettuja kalastusrajoituksia on onnistuttu lisäämään pesimäalueen laajentuessa osakaskuntien ja Pohjois-Savon ELY-keskuksen välisillä vapaaehtoisilla kalastusrajoitussopimuksilla. Kalastusrajoitusalueen pinta-ala on nyt jo 3050 nelikilometriä.

Kolmen vuoden aikana kalastusrajoitusaluetta on laajennettu vapaaehtoisilla sopimuksilla yli 13 300 hehtaaria. Suurimmat laajennukset on tehty Puruvedellä, Louhivedellä ja Etelä-Saimaalla pesimäalueen laajentuessa.

Tänä keväänä Mikkelin Louhivedelle syntyi ensimmäinen kuutti vuosikymmenten tauon jälkeen. Pohjois-Savon ELY-keskuksen käynnistämien neuvotteluiden jälkeen osakaskunnat tekivät päätöksiä pikaisesti ja nyt rajoitukset ovat voimassa 2 218 hehtaarin alueella. Juhannusviikolla päätettiin vielä noin 200 hehtaarin kalastusrajoitusalueesta lisää.

Lue lisää

Vältä saimaannorpille vaarallista verkkokalastusta heinäkuussa, maa- ja metsätalousministeriön tiedote 26.6.2024 (mmm.fi)

Ympäristöasiakaspalvelu

0295 020 900 (pvm/mpm)

mape 916

[email protected]   
(Liitteiden maksimikoko yht. 35 Mt)

Lue lisää asiakaspalvelusta

Tuulivoimaneuvonta

Asiantuntija-apua ja neuvontaa kunnille, maakunnan liitoille, toiminnanharjoittajille ja kansalaisille 0295 023 044

Lue lisää neuvonnasta

Uusiutuvan energian lupaneuvonta

Lupaneuvontaa uusiutuvan energian tuotantoa suunnitteleville

0295 020 920

tiistaisin ja keskiviikkoisin
klo 9.00 - 12.00

Lue lisää neuvonnasta

Oikopolut
Muualla verkossa