Jatkuva oppiminen

Jatkuvalla oppimisella tarkoitetaan koko elämänkaaren aikaista, eri elämänalueille ulottuvaa oppimista. Jatkuva oppiminen on myös laaja ja hallinnonalat ylittävä ilmiö. Jatkuvan oppimisen ydinajatus on, että osaaminen on paras turva työn, teknologian ja maailman muutoksissa. Tarvitsemme uudenlaista osaamista, osaamisen päivittämistä työelämän eri vaiheissa, yksilöllisiä koulutuspolkuja sekä toimivia rakenteita ja tukipalveluita. Tämä kaikki on jatkuvaa oppimista. ELY-keskukset tukevat alueellista elinvoimaa ja edistävät jatkuvaa oppimista koordinoimalla koulutus-, ohjaus- ja työelämätoimijoiden verkostoyhteistyötä.

Sanna Marinin hallituskaudella syntyi jatkuvan oppimisen uudistus, joka on vienyt jatkuvaa oppimista eteenpäin. Uudistuksen tavoitteena on edistää työikäisten mahdollisuuksia kehittää osaamistaan ja parantaa osaavan työvoiman saatavuutta. Loppuvuonna 2020 valmistuivat jatkuvan oppimisen uudistuksen linjaukset:

Jatkuvan oppimisen parlamentaarisen uudistuksen linjaukset (valtionneuvosto.fi)

Jatkuvan oppimisen uudistuksen toimeenpanon käynnistämistä tukenut hanke päättyi alkuvuodesta 2023. Tässä yhteydessä 1.3.2023 julkaistiin loppuraportti, jossa kuvataan uudistuksen toteutusta ja jatkotarpeita:

Yhdessä jatkuvaa oppimista uudistamassa : Jatkuvan oppimisen uudistus -hankkeen loppuraportti

Yksi jatkuvan oppimisen uudistuksen keskeisistä toimenpiteistä on ollut Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (Jotpa) perustaminen. Palvelukeskus tuottaa, analysoi ja jakaa tietoa työelämän koulutustarpeista ja mahdollisuuksista ja rahoittaa niitä.

         Jatkuva oppiminen ja työllisyys | Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (jotpa.fi)

Jatkuvan oppimisen uudistuksen linjausten toimeenpanoa rahoitetaan myös EU:n elpymis- ja palautumisvälineen rahoituksella. Rahoitusta on suunnattu rakennemuutosta tukeviin koulutuksiin ja hakevaan toimintaan, osaamisen tunnistamisen, ennakoinnin ja ohjauksen kehittämiseen sekä digitalisaatio-ohjelmaan. 
 
Jatkuvan oppimisen uudistuksen yhteydessä kehitetään jatkuvan oppimisen digitaalista palvelukokonaisuutta (JOD), jonka avulla jatkuvan oppimisen palvelut ja tiedot halutaan saada kaikkien ulottuville helposti. Digitaalisen palvelukokonaisuuden kehittämisestä vastaavat yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Tavoitteena on, että tieto jatkuvan oppimisen palveluista sekä opiskelun aikaisesta toimeentulosta löytyy helposti, nopeasti ja ymmärrettävästi.

Linjauksia viedään eteenpäin myös koulutustarjontaa uudistamalla. Kehitetään pieniä osaamiskokonaisuuksia ja luodaan aikuisten perustaitojen kansallinen osaamismerkkijärjestelmä. On myös luotu työkaluja ja perustettu pk-yritysten vertaisoppimisverkostoja työelämässä tapahtuvan oppimisen edistämiseksi.

Jatkuvan oppimisen digitaalinen palvelukokonaisuus (valtioneuvosto.fi)

Lisäksi on parannettu työttömien opiskelumahdollisuuksia, opintotuen tulorajoja on nostettu ja työvoimakoulutusta suunnattu työvoimapula-aloille ja työnantajien osaamistarpeet huomioiden. Myös työnhakijoiden palveluprosessia on uudistettu erityisesti työnhaun alkuvaiheen palvelua tehostamalla. Jatkuvan oppimisen uudistuksia edistetään myös osana sosiaaliturvauudistusta ja TYÖ2030-ohjelmaa.

On tärkeää viedä jatkuvan oppimisen kehittämistyö nykyisellä hallituskaudella loppuun suunnitellusti. Tarvitsemme kuitenkin lisätoimia, jotta uudistuksen tavoitteet saavutetaan. Lisätoimia on summattu Jatkuvan oppimisen uudistus -hankkeen loppuraportin johtopäätöksissä:

Yhdessä jatkuvaa oppimista uudistamassa : Jatkuvan oppimisen uudistus -hankkeen loppuraportti - Valto (valtioneuvosto.fi) 

ELY-keskukset koordinoivat jatkuvan oppimisen verkostoja ja tuottavat ennakointitietoa

ELY-keskusten jatkuvan oppimisen vastuuhenkilöt muodostavat valtakunnallisen verkoston. Yhteistyötä tehdään oppilaitosten, muiden palveluntuottajien, yritysten, kunnallisten toimijoiden, TE-palvelujen ja muiden sidosryhmien kanssa. Toiminnan tarkoituksena on parantaa osaavan työvoiman saatavuutta ja edistää kohtaantoa. 

ELY-keskukset tuottavat työvoiman ja osaamistarpeiden ennakointitietoa yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden kanssa ja näiden käyttöön siten, että sitä voi suoraan hyödyntää esimerkiksi osaamisen kehittämiseksi, koulutusten järjestämiseksi ja alueen elinkeinoelämän sekä elinvoiman kohentamiseksi.

ELY-keskukset ja niiden jatkuvan oppimisen vastuuhenkilöt tekevät yhteistyötä myös JOTPAn kanssa, mm. kartoittamalla alueellisia koulutustarpeita sekä arvioimalla rahoitettavien koulutushankkeiden hakemuksia.

Jos haluat keskustella jatkuvan oppimisen kokonaisuudesta tai kehittämisideoista, ota rohkeasti yhteyttä alueesi jatkuvan oppimisen asiantuntijaan. 

Jatkuvan oppimisen asiantuntijat


Alueellista tietoa


Päivitetty: 01.07.2024