Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Kaakkois-Suomen yrityksille runsaat kaksitoista miljoonaa euroa julkista tukea (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)  
 

Kaakkois-Suomen ELY-keskus ja Tekes rahoittivat kaakkois-suomalaisten yritysten kehittämishankkeita yhteensä 12,2 miljoonalla eurolla vuonna 2014. Yritystukien kysyntä pysyi viime vuosien tasolla, vaikka ELYn myönnöissä tuli ohjelmakauden muutoksen takia loppuvuodesta viivettä.

ELY-keskus myönsi kehittämisavustusta 48 yrityshankkeelle yhteensä noin 3,5 miljoonaa euroa.Tekesiltä 41 yritystä saivat rahoitusta yhteensä noin 8,65 miljoonaa euroa. Tekesin rahoitus sisältää sekä avustusta että lainaa. Kaikkiaan ELY-keskuksen avustusta haki 70 yritystä ja Tekesin rahoitusta 68 yritystä. Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna ELYn jaTekesin hakemusmäärät pysyivät lähes samalla tasolla.

Energiatukea myönnettiin 36 hankeelle yhteensä 1,027 miljoonaa euroa. Energiatuki on tarkoitettu yrityksille tai yhteisöille energian säästöä, käytön tehostamista tai uusiutuvien energialähteiden käyttöä edistäviin investointi- ja kehittämishankkeisiin.

Yrityksillä katse tulevaisuudessa

Kaakkois-suomalaisilla yrityksillä on taantumasta huolimatta yhä vahvaa halukkuutta ja kykyä panostaa tuotteiden ja liiketoiminnan kehitykseen sekä uuden osaamisen vahvistamiseen. Yritysten liiketoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä palveluliiketoiminnan että työelämän kehittämiseen on julkisia palveluita runsaasti tarjolla Tekesillä ja ELY-keskuksella, jotka toimivat osana ns. Team Finland –palvelumallia.

ELY-keskuksen yritysavustuksen tärkein kohderyhmä on kotimarkkinoilla toimivat kasvuun tähtäävät pk-yritykset. Tekesin kohderyhmänä puolestaan ovat kansainvälistyvät ja kasvua hakevat pk-yritykset. Tekes on mukana asiakkaiden projekteissa yhä useammin lainarahoituksella. Lainarahoitusta voi käyttää avustusta väljemmin ja lainalla Tekes voi olla mukana myös pilotointiprojekteissa.

Yrityksen kehittämisavustus on harkinnanvarainen valtionavustus, jota yritys voi hakea liiketoimintaosaamisen, kansainvälistymisen, tuotteiden, palvelujen ja tuotantomenetelmien kehittämiseen, hankkeiden valmisteluun sekä muuhun niihin rinnastettavaan yritystoiminnan merkittävään kehittämiseen. Pk-yritys voi ostaa asiantuntijapalveluita selvittääkseen esim. liiketoiminnan käynnistymisedellytyksiä, kilpailukykyä tai kansainvälistymismahdollisuuksia.

Julkisista palveluista ja rahoituksesta löytyy tietoa YritysSuomi.fi -sivustolla ja ELY-keskuksen sekä Tekesin sivuilta. Parhaiten yritykset saavat tietoa tarpeisiinsa ja tavoitteisiinsa sopivimmista palveluista ja rahoitusmuodoista ottamalla yhteyttä oman alueen ELY-keskuksen yritysasiantuntijoihin.

Lisätietoja: Kaakkois-Suomen ELY-keskus, johtaja Satu Mäkelä p. 0295 029 147 ja yksikön päällikkö Juha Linden p. 0295 029 069.

Tekesin rahoituksesta lisätietoja avoimen tietoaineiston sivulta http://www.tekes.fi/tekes/tietopankki/


Regional information