Navigeringsmeny
Tiedotteet 2014

Pressmeddelanden 2014

Pressmeddelanden 2014

Keski-Suomen tummien tunnuslukujen takana toiveikkuutta (Keski-Suomen ELY-keskus)

Keski-Suomen maakunnan yleistilanne on odottavan toiveikas. Vaikka työttömyys on kasvanut, yritysten liikevaihto ja vienti ovat laskeneet sekä rakennemuutos synnyttää epävarmuutta, tunnelmaa leimaa positiivinen odotus noususta. Toisaalta uusi kasvu on hidasta ja esimerkiksi maakunnan korkea työttömyys ei taitu nopeasti. Tämä käy ilmi uusimmassa maakunnan kehitysnäkymiä peilaavassa Keski-Suomen tulevaisuuskatsauksessa.

Maakunnan perinteiset toimialat, metsä- ja paperiteollisuus sekä metalliteollisuus, ovat olleet voimakkaan rakennemuutoksen kourissa. Viennin lasku vaikuttaa rajuimmin juuri metsä- ja teknologiateollisuuteen. Lähitulevaisuudessa tämän kehityksen voidaan olettaa lieventyvän. Uusimman Pk-yritysbarometrin mukaan suhdannenäkymät ovat pitkästä aikaa myönteiset, Keski-Suomessa jopa hiukan muuta maata korkeammat: yrityksillä on kehittämishalukkuutta, liikevaihdon ja tilausten nousuun uskotaan ja investointeja on lähtenyt liikkeelle. Keski-Suomen jalostusalojen näkymät ovat positiiviset, ja asumisen ja rakentamisen trendi on kääntynyt kasvuun. Hyvinvointipalveluiden kasvu on jatkunut ja matkailualalla uskotaan nousuun.

Työttömyys on kasvussa Keski-Suomen kaikissa kunnissa. Työttömyys kasvanee lievästi kevään aikana, kun jo tiedossa olevat irtisanomiset toteutuvat, mutta loppuvuodesta työttömyyden kasvun voidaan olettaa tasaantuvan. Työttömyyden kokonaiskuvaa synkistää niin nuoriso- kuin pitkäaikaistyöttömyyden kasvu.

Jyväskylän seutu vetää väestöä

Keski-Suomen väestökehitys on niukasti voitollinen, mutta jakautuu maakunnan sisällä: Jyväskylän seudun väestökasvu on yhä vahvaa, mutta kaikilla muilla seutukunnilla kehitys on tappiollista. Samanaikaisesti kaikkien kuntien taloustilanne on heikko.

Erityisesti Jyvässeudun vahvuuksia ovat väestön koulutustaso ja tutkimus- ja kehittämistoiminnan panostukset. Alueen yleinen vetovoima on vahva ja koulutetun osaajapotentiaalin myötä merkittävätkin investoinnit maakuntaan voivat olla mahdollisia.

Keski-Suomen tulevaisuus: bio-, digi- ja osaamistalous

Maakunnassa on suunnattu katse jo tulevaan. Avoimessa, monen toimijan yhteistyönä toteutetussa maakuntastrategiaprosessissa on tunnistettu kolme aluetalouden keskeistä toimialaa: bio-, digi- ja osaamistalous. Elinkeinopolitiikan keskiössä on yrittäjyyden ja kasvun turvaaminen. Maakunnallisena veturina Jyväskylällä on tärkeä rooli uusilla kasvualoilla kuten kyberturvallisuudessa, mitä tukee mm. innovatiiviset kaupungit -ohjelma (INKA).

Alueelliset kehitysnäkymät on työ- ja elinkeinoministeriön ja ELY-keskusten kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä julkaisu, johon on koottu aluekehittäjien näkemyksiä seutukuntien ja ELY-keskusalueiden nykytilasta ja lähiajan näkymistä.

Keski-Suomea koskeva Keski-Suomen tulevaisuuskatsaus 1/2014 sekä aiemmat Tulevaisuuskatsaukset löytyvät osoitteesta: www.keskisuomi.info. Kevään 2014 valtakunnallinen raportti ja videotallenne julkistamistilaisuudesta löytyvät verkosta 17.3. jälkeen osoitteesta www.temtoimialapalvelu.fi.

Lisätietoja:

Kehittämispäällikkö Pekka Hokkanen, p. 0295 024 659
Kehitysjohtaja Eija Heinonen, p. 0295 024 658
[email protected]


Regional information