Navigeringsmeny
Tiedotteet 2014

Pressmeddelanden 2014

Pressmeddelanden 2014

Lounais-Suomen sinilevät lisääntyneet hieman

Tällä viikolla levähavaintoja on tullut sisävesiltä hieman enemmän edelliseen viikkoon verrattuna ja joissakin sisävesien vakiohavaintopaikoissa levää on nyt runsaammin. Merialueen sinilevätilanteessa ei ole ollut muutosta.

Sisävesien vakiohavaintopaikoista levää on havaittu erittäin runsaasti (3) Littoistenjärvessä ja runsaasti (2) Rymättylän Kirkkojärvessä. Hieman (1) levää on havaittu Sääksjärven Madekalliolla, Köyliönjärven Yttilän Ottassa, Katismaan uimarannalla Säkylän Pyhäjärvessä, Maarian altaassa Turussa ja Salon Ylisjärvessä.

Merialueen vakiohavaintopaikoilla levähavaintoja on tehty Otanlahdessa Rauman edustalla, Kirkonsalmessa Merimaskussa, Paraisten Utössä ja Salon Mathildedalessa.

Vakiohavaintojen ulkopuolelta levähavaintoja on tullut Salosta, missä sinilevää on havaittu alkuviikosta erittäin runsaasti Halikonlahdessa Vuohensaaren uimarannalla. Tilanne on kuitenkin parantunut ja tällä hetkellä levää on uimarannalla enää vähäisiä määriä. Lisäksi alkuviikolla levää oli runsaasti Halikonlahdessa Kokkilan uimarannalla sekä hieman Salon Naarjärvessä.

Sinilevähavainnoista voi ilmoittaa Varsinais-Suomen ELY-keskukseen (p. 0295 022 530). Levähavainnot on myös mahdollista tallentaa itse Järviwikiin. Havaintoja voi lisäksi lähettää Järviwikiin Levävahdilla, joka on älypuhelimiin ladattava sovellus (http://www.jarviwiki.fi/wiki/Levävahti).

Lisätietoja:

harjoittelija Elisa Pulkkinen 0295 022 530

ylitarkastaja Asko Sydänoja 0295 022 949


Regional information