Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Nivalan ensimmäiset liikennevalot otetaan käyttöön (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus)

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Nivalan kaupunki ovat rakentaneet valtatielle 27 Nivalaan kahdet liikennevalot. Liikennevalot sijaitsevat Pidisjärventien ja Jyrkäntien liittymässä sekä Maliskyläntien ja Lehtolantien liittymässä. Liikennevalojen asettamisen perusteena on ollut turvallisen päätien ylittämisen ja päätielle liittymisen varmistaminen. Liikennevalot otetaan käyttöön keskiviikkona 28.10.2015.

 

Pidisjärventien ja Jyrkäntien liittymässä liikenne kasvaa nykyisestä kaupallisten toimintojen laajentuessa. Kaupungin asemakaava edellyttää liikennevalo-ohjauksen toteuttamista ennen uusien kaupallisten toimintojen aloittamista.

Maliskyläntien ja Lehtolantien liittymässä liikennevalo-ohjauksella turvataan ajoneuvoliikenteen ohella valtatien ylittävien jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta. Liittymän vaikutusalueella on oppilaitoksia ja liikuntapaikkoja. Kohteessa on uusittu myös liittymäalueen valaistus.

Molemmissa liittymissä pääsuunnan vasemmalle kääntyvät ohjataan omassa suojatussa vaiheessa nuoliopastimilla. Valtatien suuntaiset suojatiet vaihtuvat arkisin työmatkaliikenteen aikana (klo 7 - 8.30 ja 15 - 17) vihreäksi autoliikenteen oheispyynnöillä. Muulloin suojatievihreän pyyntö perustuu kulkijan havaitseviin tutkailmaisimiin sekä tarvittaessa painonappeihin. Painonappia ei tarvitse painaa, jos painonappikotelossa palaa valo.

Pidisjärventien/Jyrkäntien liittymässä sivusuunnista tulijat saavat ajaa risteykseen normaalisti vihreän pallo-opastimen palaessa. Tämän lisäksi 2-aukkoisella nuoliopastimella saa kääntyä oikealle aina, kun nuoli oikealle on vihreänä. Maliskyläntien/Lehtolantien liittymässä sivusuunnat on ohjattu pelkästään pallo-opastimilla, koska sivusuunnilla ei ole erillisiä kääntymiskaistoja.

Työt kohteessa käynnistyivät elokuussa 2015. Liikennevalot otetaan käyttöön keskiviikkona 28.10.2015, elleivät sääolosuhteet viivästytä kohteiden viimeistelyä.

Lisätietoja antavat:

Jani Huttula, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 038 246, [email protected],
Jouni Hautala, Nivalan kaupunki, puh. 040 344 7301, [email protected]
 


Regional information