Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Nuorten työttömyys yhä paikoitellen alenemassa (Varsinais-Suomen ELY-keskus)

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli huhtikuun lopussa 28 300 työtöntä työnhakijaa. Huhtikuun aikana työttömien määrä väheni 1 100 henkilöllä. Viime vuoden huhtikuusta määrä kuitenkin kasvoi 2 200 henkilöllä eli 8,5 prosentilla, kun koko maassa työttömien määrä kasvoi 10,2 prosentilla.

Huhtikuun lopussa työttömien osuus työvoimasta oli Varsinais-Suomessa 12,5 % eli 1,0 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Koko maassa osuus kasvoi 1,2 prosenttiyksiköllä, ollen 12,9 %. Näin Varsinais-Suomessa työttömyysaste on pienempi kuin koko maassa ja samalla se on maan ELY-keskusalueista neljänneksi pienin.

Työttömien määrä kasvoi vuodentakaisesta lähes kaikkien ELY-keskusten alueilla – Kainuussa määrä on kääntynyt laskuun. Varsinais-Suomessa työttömien määrä kasvoi hieman hitaampaan tahtiin kuin koko maassa, kun esimerkiksi Uudellamaalla työttömyyden kasvu oli sitä selvästi nopeampaa. Pitkäaikaistyöttömien ja nuorten osalta määrän kasvu jatkui lähes kaikkien ELY-keskusten alueilla. Myönteistä on että nuorten työttömyys on kääntynyt laskuun Pohjois-Suomessa.

Toukokuun aikana työttömien määrä yleensä vähenee ja niin tapahtunee Varsinais-Suomessa tälläkin kertaa.

Aiheesta tarkemmin Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus ja analyytikko Juha Pusila (puh. 0295 022 772)

Työllisyyskatsaus 4 2015 tai Varsinais-Suomen ELY-keskuksen verkkosivu >>työllisyyskatsaukset

 

 


Regional information