Regional information

Nyheter 2022

Osaava henkilöstö vahvistaa Lastux Oy:n kasvusuunnitelmia – TäsmäKoulutuksella nostettiin osaamistasoa

Lastux Oy on Sastamalassa toimiva koneiden ja laitteiden osia valmistava yritys, joka tähtää määrätietoisesti kasvuun. Yrityksen uusi toimitila valmistui tänä keväänä ja samalla tuli tarve lisätä henkilöstön ammattitaitoa, jotta yritystoiminta voisi kasvaa kannattavasti. Esimerkiksi CAM-osaaminen ei ollut riittävällä tasolla.

Yritys suunnittelee ja valmistaa lastuavia työkaluja ja mittavälineitä sekä erilaisia kokonaisuuksia ja yksittäiskappaleita pienistä komponenteista keskiraskaisiin osiin. Lastux Oy tekee osiin myös kokoonpanohitsaukset tai loppukokoonpanon aina asiakastoimituksiin asti.

Toimitusjohtaja-yrittäjä Lasse Tuominen selvitti tukimahdollisuuksia henkilöstön koulutukseen ja kuuli toiselta yritykseltä TäsmäKoulutuksesta. Tilanne eteni ja suunnitelmat tehtiin ELY-keskuksen koulutusasiantuntijan Marja Poussan kanssa. Koulutus käynnistettiin ja kouluttajaksi valittiin EduSavo Oy.

TäsmäKoulutus tarjoaa apua tilanteeseen, jossa yrityksen toiminta, työtehtävät tai käytetty teknologia muuttuvat ja nykyinen henkilöstö tarvitsee uutta osaamista.

- Työntekijät saavat työnantajan tarpeisiin räätälöityä ammatillista lisäkoulutusta, joka helpottaa uusien osaamisvaatimusten hallintaa, sanoo Marja Poussa.

- Lastux Oy:n koulutuksen tavoitteena oli nostaa henkilöstön osaamistasoa ja laadun merkitystä kaikissa vaiheissa. Tuotetaan asiakkaalle asiakkaan tarpeisiin vastaava laatu. Tavoitteena on kasvaa yrityksenä ja houkutella uusia osaajia yritykseen, kertoo Lasse Tuominen.

Koulutus paransi ja monipuolisti henkilöstön ammattitaitoa sekä kokonaisosaamista tuotannon tehtävissä

Koulutuksen avulla kasvatettiin mm. ohjelmointiosaamista, laadun merkityksen ymmärtämistä, kuvienlukutaitoa, asiakastarpeiden ymmärtämistä ja niihin vastaamista. Koulutukseen osallistui yhdeksän henkilöä yrityksestä. Koulutusohjelma alkoi viime vuoden alussa ja kesti noin puolitoista vuotta. Koulutuksen alkaessa henkilöstöä oli alle kymmenen henkilöä, tällä hetkellä 12–13 henkilöä.

- Työntekijöiden henkilökohtainen lähtötaso huomioitiin koulutuksen suunnittelussa ja opetuksen toteutuksessa. Itse koulutus sujui hyvin, vaikka koulutusmuotona TäsmäKoulutus voisi olla vähän joustavampi, kesken koulutuksen ei ole mahdollista muuttaa kovin paljoa koulutuksen sisältöä ja määriä, jatkaa Tuominen.

Koulutuksen aikana yrityksessä tehtiin iso muutto uusiin tiloihin

- Tuotannon siirtyminen uusiin toimitiloihin koulutuksen aikana palveli hyvin tuotannon käyntiin lähtöä uusissa tiloissa. Koulutukselle alun perin asetettu tavoite osaamistason nostosta toteutui ja koulutukseen panostaminen yrityksessä kannatti. Lisäksi olemme hyödyntäneet ELY-keskuksesta haettavaa EU:n maaseuturahoitusta kone- ja toimitilainvestointeihin.

Lasse Tuominen on optimistinen, että osaava työyhteisö, modernit koneet ja hyvät toimitilat houkuttelevat uusia työntekijöitä hakemaan Lastux Oy:stä töitä.
- Tulevaisuus näyttää hyvältä, vahvassa kasvussa edetään, sanoo Lasse Tuominen.


Kuvassa on Lastux Oy:n "keihään kärki", kaksi 5-akselista työstökeskusta. Isompi on uusi ja pienempi muutaman vuoden vanha. Kuvassa koneistajat, edessä Esa Lähdekorpi ja takana Juha Jaakkola. Kuva Lastux Oy

lastux.fi

(CAM = Computer Aided Manufacturing eli tietokoneavusteinen valmistus)

 

TäsmäKoulutus pähkinänkuoressa

  • Pienille ja keskisuurille yrityksille ja organisaatioille toimialasta riippumatta.
  • Koulutus kestää vähintään 10 koulutuspäivää opiskelijaa kohden.
  • Koulutus räätälöidään laajasti yrityksen tai työnantajan nykyiselle henkilöstölle, ei pelkästään avainhenkilöille. Myös yrittäjä itse voi osallistua opiskeluun.
  • TäsmäKoulutuksena ei toteuteta työnantajan kustannettavaksi kuuluvaa normaalia henkilöstökoulutusta.
  • Koulutuksen rahoittavat työnantajayritys ja ELY-keskus yhdessä eli se on niin sanottua yhteishankintakoulutusta. Työnantajan maksuosuus on 30–50 prosenttia, ja se määräytyy yrityksen koon ja liikevaihdon tai taseen mukaan. Pieni yritys maksaa vähemmän ja iso yritys enemmän.

 

TäsmäKoulutus on yhteishankintakoulutusta. Yhteishankintakoulutusten järjestäminen siirtyy Pirkanmaan ELY-keskuksesta uusille työllisyysalueille 1.1.2025. Työllisyysalueet päättävät itsenäisesti millaisia yhteishankintakoulutuksia tulevat järjestämään.