Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2018

Oulun Turvaa tenaville -tapahtumalle maakuntien liikenneturvallisuuspalkinto (Pohjois-Pohjanmaa)

Palkinto jaetaan liikenneturvallisuusseminaarissa

Vuoden 2018 Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun liikenneturvallisuusseminaari pidetään 3.10. Oulussa kaupunginkirjaston Pakkalan salissa. Seminaarissa jaetaan vuosittain myönnettävä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun liikenneturvallisuuspalkinto. Palkinnon saa Oulun Turvaa tenaville -tapahtuma, jolla on jo yli kymmenenvuotinen perinne. Rastimuotoisessa tapahtumassa jaetaan liikenneturvallisuustietoisuutta esikouluikäisille usean toimijan yhteistyönä. Tapahtuma järjestetään Ouluhallissa.

Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluiden varhaiskasvatuspalvelut on ollut toteuttamassa pitkäjänteisesti Turvaa Tenaville-tapahtumaa. Ensimmäinen Turvaa tenaville tapahtuma järjestettiin Oulussa vuonna 2005. Nykyisin kaksipäiväisessä Oulun seudun kattavassa tapahtumassa vierailee vuosittain yli 3000 esikouluikäistä ja noin 500 heidän mukanaan olevaa aikuista päiväkodeista. Tapahtuma on kaksipäiväinen. Oulun kaupungilta tapahtuman järjestämiseen osallistuu myös liikuntapalvelut ja Tekninen liikelaitos.

Erityisesti Oulun kaupungin varhaiskasvatuspalveluiden Pirjo Koretilla, Eeva-Liisa Vilmillä ja Rauni Kortetjärvellä on ollut merkittävä rooli siinä, että Oulun kaupunki osallistuu ja suhtautuu monipuolisesti ja myönteisesti liikenneturvallisuus ja -kasvatusaiheisiin. Varhaiskasvatusyksiköiden vastuuhenkilöitä on koulutettu liikennekasvatuksen teemasta ja niihin on laadittu liikennekasvatuksen toimintasuunnitelmia vuosikellon muodossa. Näin osaltaan varmistetaan liikennekasvatuksen kattavuus ja jatkuvuus osana varhaiskasvatusta.

Seminaarin aiheina muun muassa uusi tieliikennelaki ja ikääntyvien liikkuminen

Liikenneturvallisuusseminaarissa käsitellään ajankohtaisia liikenneturvallisuuden teemoja. Sekä seminaarin alustajina että yleisönä on liikenneturvallisuustyön asiantuntijoita ja liikennekasvatustyötä käytännössä toteuttavia tahoja. Seminaarin järjestää maakuntien liikenneturvallisuustyötä ohjaava Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun liikenneturvallisuusryhmä. 

Liikenne- ja viestintäministeriön Kimmo Kiiski avaa seminaarissa uutta tieliikennelakia. Petteri Viramo kertoo ikääntyvän kognitiosta ja liikkumisesta. Merja Penttinen kuvaa liikenteen automaation ja liikenneturvallisuuden suhdetta. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan käyttäytymistiedejäsen Sari Kukkamaa kertoo liikenneturvallisuudesta tutkijalautakuntatyön näkökulmasta. Lisäksi tilaisuudessa julkaistaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun päivitetyt liikenneturvallisuustyön tavoitteet.

Lisätietoja:    

Liikennejärjestelmäyksikön päällikkö Heino Heikkinen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, p. 0295 038 241, [email protected]


Regional information