Regional information

Nyheter 2022

Pohjois-Savon ELY-keskus panosti vahvasti luonnonsuojelutyöhön ja vesistöjen tilan parantamiseen

Ympäristöpuolella on rahaa tarjolla tavallisille ihmisille ja yhteisöille. Ympäristö ja luonnonvarat vastuualueen johtaja Kimmo Haapanen kertoo, että vanhojen arvokkaiden rakennusten omistajille tarjotaan avustusta rakennusten hoitoon esimerkiksi kattojen kunnostukseen tai ulkorakennusten maalaukseen. Vesialueen omistajille tarjotaan neuvontaa ja tukea.  

- Viime kesänä kunnostimme myös lähteitä ja umpeutuvia hiekkarantoja. Luonnonsuojelualueita perustetaan vuosittain parilla miljoonalla. Rahat ovat menneet maanomistajille rauhoituskorvauksina. Suurin kohde viime vuonna oli Sonkajärvellä 300 hehtaarin Kortesuo, Haapanen kertoo viime vuoden tuloksista.  

 

Pohjois-Savon arvokkaiden rakennusperintökohteiden vaaliminen kiinnosti maakunnassa 

Avustus rakennusperinnön hoitoon on mahdollista saada kaikille kulttuurihistoriallisesti arvokkaille rakennuskohteille. Avustus saariston ympäristönhoitoon on Pohjois-Savossa mahdollinen avustusmuoto Kuopion ja Tervon saaristoalueilla.  

Viime vuonna Pohjois-Savon ELY-keskus myönsi avustusta rakennusperinnön hoitoon 73 187 euroa yhteensä 15 eri kunnostushankkeelle ja avustusta saariston ympäristönhoitoon 20 000 euroa kahdelle eri hankkeelle. Keskimääräinen avustusosuus oli näin 5 500 euroa. Molemmista avustusmuodoista tukea myönnettiin pääosin yksityishenkilöiden omistamille rakennuskohteille, jotka ovat kaavoissa osoitettuja suojelukohteita. 

 

Pohjois-Savossa luonnon monimuotoisuuden edistäminen etenee hyvin  

Ympäristöministeriö myönsi Pohjois-Savon ELY-keskukselle vuonna 2022 Helmi-ohjelman kautta 455 000 euron erillisrahoituksen, mikä mahdollisti seitsemän asiantuntijan määräaikaisen työpanoksen. Yksikön päällikkö Leila Kantonen kertoo, että kuluvana vuonna 2023 jatketaan kaikkia jo käynnistettyjä Helmi-teemoja pääosin kunnostussuunnitelmien laatimisilla sekä varsinaisten kunnostustoimien järjestämisellä. - Tämän lisäksi annetaan käytännön ohjeistusta alueellisille toimijoille ja organisaatioille. Pohjois-Savossa laaditaan oppaat lähteiden ja hiekkarantojen kunnostukseen, joiden avulla toimintaa saadaan laajennettua muihinkin maakuntiin, Kantonen kertoo käytännön toimista. 

Pohjois-Savossa käynnistyi vuonna 2022 merkittäviä luonnonsuojeluhankkeita. Pohjois-Savon ELY-keskus suojeli viime vuonna HELMI - ja METSO-ohjelman, vanhojen suojeluohjelmien sekä Luontolahja -kampanjan kautta yhteensä 1 193 hehtaaria vuonna 2022. Suojelua toteutetaan perustamalla pysyviä yksityisiä suojelualueita ja hankkimalla alueita valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin. Suojelusta maksettavat rauhoituskorvaukset ja kauppahinnat ovat yksityisille maanomistajille verotonta tuloa.  

 

Vapaaehtoinen metsien ja soiden suojelu kiinnosti - Suurin suojeltu suoalue oli Sonkajärvellä 359 hehtaaria

Viime vuonna suojeltiin 847 suohehtaaria noin 20 suon alueella. Korvauksia maksettiin noin miljoona miljoonaa euroa. Suurimpia suojelukohteita olivat Sonkajärven 301 hehtaarin Kortesuo Talaskankaan tuntumassa ja 359 hehtaarin Puksunsuon-Huuhkajansuon alue. Helmi -ohjelmassa suojellaan muun muassa soidensuojelun täydennysehdotuksen kohteita sekä muita valtakunnallisesti tai maakunnallisesti arvokkaita soita. Tavoitteena on laajentaa soidensuojeluverkostoa ja edistää suoluontotyyppien suojelua. Suojeluun toivotaan erityisesti luonnontilaisia korpia ja reheviä soita kuten lettoja. Helmi -ohjelmassa on kolmen vuoden aikana suojeltu soita jo noin 2 127 hehtaaria 

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman (Metso) kautta suojeltiin viime vuonna 188 hehtaaria metsäalueita 34:llä eri kiinteistöllä. Korvauksia maksettiin noin 1,97 miljoonaa euroa. Suurimpia suojelukohteita olivat Kuopion Uuhimäessä (25 ha) ja Varkauden Myllypurossa (35 ha). Metso-ohjelman kokonaistavoite 6 600 suojeluhehtaaria saavutettiin Pohjois-Savossa vuonna 2021. Jatkossakin voidaan toteuttaa arvokkaimpia metsäalueita määrärahojen puitteissa. Suojelutarjouksia toivotaan erityisesti lehdoista, korvista ja vanhoista metsistä sekä suojelualueisiin rajautuvista metsistä. Helmi- ja Metso -ohjelmat ovat maanomistajille vapaaehtoisia.  

 

Lintuvesihankkeiden toteutus eteni vauhdikkaasti – Maaningan Patalahdessa rakennettiin pesimäsaarekkeita vesilinnuille. 

Vanhoja luonnonsuojeluohjelmia ja Natura 2000 -verkostoon sisältyviä kohteita suojeltiin noin 63 hehtaaria 17:ssä eri kohteessa ja korvauksia maksettiin 371 000 euroa. Vanhat luonnonsuojeluohjelmat ja Natura 2000 -verkostoon kuuluvat alueet on pääosin toteutettu. Valtaosa viime vuonna suojelluista ja jäljellä olevista suojelemattomista kohteista on lintuvesialueita. 

Lintuvesihankkeiden toteutus eteni vauhdikkaasti vuonna 2022. Vuoden lopussa valmistui Maaningan Patalahdella sijaisevan valtakunnallisesti arvokkaiden Natura 2000-verkostoon kuuluvan Lintuveden ja Pieni Lapinjärven kunnostushankkeet. Kesän aikana toteuttiin useissa kohteissa Iisalmen reitillä vesikasvien niittoa  avoesialueiden lisäämiseksi järvialueilla. Lapinjärven lintuvesikohteessa toteutetiin koekalastus jonka pohjalta suunnitellaan tulevat hoitokalastukset. Hankkeiden toteutuskustannukset olivat yhteensä noin 185000 euroa. 

Kiurujoen perkaus valmistui keväällä 2022. Hankkeen tavoitteena oli kesäaikaisten rankkasateiden aiheuttaminen haitallisten tulvien alentaminen Kiurujärvessä. Virtausoloja parantavat perkaukset toteutettiin, Runnin Saarikoskosken säännöstelypadon yläpuolisella alueella. Hankkeen kustannukset olivat voin 420000 euroa. 

 

Pohjois-Savon vesientilaa kohennettiin etenkin valuma-alueilla ja virtavesikohteissa 

Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön harkinnanvaraisia avustuksia kohdennettiin vesientilaa parantaviin hankkeisiin yhteensä noin 300.000 eurolla. Tämän lisäksi kunnostukseen osallistuva toimija laittoi vastaavan summan hankkeeseen.  

Yksikön päällikkö Jukka Hassinen kertoo, että käynnissä oli 30 eri hanketta ja kuusi hanketta valmistui. -Osa hankkeista oli laajoja valuma-aluekokonaisuuksia käsittäviä kunnostushankkeita ja osa virtavesien kunnostuksiin liittyviä hankkeita muun muassa vaelluskalojen eliolosuhteita parantavia hankkeita. Useisiin vesientilaa parantaviin hankkeisiin liittyi myös hoitokalastus varsinaisena- tai lisätoimenpiteenä, Hassinen kuvailee rahoitettuja kohteita.  

 

Lisätietoja:  
johtaja Kimmo Haapanen, puh. 0295 026 780 [email protected] 

yksikön päällikkö Leila Kantonen, puh. 0295 026 802, [email protected] 

yksikön päällikkö Jukka Hassinen, puh. 0295 026 783 [email protected]