Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Kainuussa kehitetään uusia menetelmiä hyvien ja huonojen bakteerien löytämiseksi (Kainuun ELY-keskus)

Kainuun ELY-keskus hyväksyi kesä–heinäkuussa rahoitettavaksi yhteensä 50 eri projektia tai hanketta. Rahoitusta myönnettiin yhteensä 2 797 593 euroa. Euromääräisesti eniten rahoitusta sai Kuhmon kaupunki Puurakentamisen uudet liiketoimintaketjut -hankkeeseen, jolle myönnettiin yritysten toimintaympäristön kehittämisavustusta 519 680 euroa. Kainuun ELY-keskuksen Tulevaisuuden työvoima -hanke sai Euroopan sosiaalirahaston rahoitusta 310 600 euroa. Kajaanilainen Ykkösmetalli Oy sai tuotantoinvestointiinsa 190 750 euroa yrityksen kehittämisavustusta.

Sotkamossa kehitetään uudenlaista bakteerianalytiikkaa

Bakteerit näyttelevät jonkinlaista roolia useissa teollisuuden prosesseissa. Kainuussa viime vuosina tutuimmiksi ovat tulleet Sotkamon Talvivaaran bakteerit, joiden avulla malmista saadaan liuotetuksi metalleja. Hyödyllisten bakteerien lisäksi esimerkiksi paperi- ja selluteollisuuden prosesseissa esiintyy huonoja bakteereita, joista on vain haittaa. Sotkamossa on nyt alkamassa hanke, jossa kehitetään uusia menetelmiä sekä hyvien että huonojen bakteerien tunnistamiseksi.

Lue aiheesta lisää Kainuun ELY-keskuksen kesä-heinäkuun rahoituskatsauksesta.

 


Regional information