Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Pohjois-Savon kehitysnäkymät taloudessa ja työllisyydessä epävarmat (Pohjois-Savo)

Pohjois-Savon kehitys kokonaisnäkymät seuraavalle puolelle vuodelle ovat varovaiset, vuoden periodilla käänteen uskotaan tapahtuvan. Talouden nousu on ollut odotettua hitaampaa. Nämä arviot sisältyvät 16.9.2013 julkaistuun Alueelliset kehitysnäkymät –raportin Pohjois-Savon osuuteen, johon on koottu näkemyksiä seutukuntien nykytilasta ja lähiajan talouskehityksestä.

 

Viimeisen vuoden aikana Pohjois-Savon alue on menestynyt yleiseen suhdannetilanteeseen nähden kohtuullisesti. Talouden nousu on ollut odotettua hitaampaa. Vielä keväällä alueella oli vahva usko nousun ajoittumisesta alkusyksyyn. Viimeisten kuukausien aikana tilanne on kuitenkin jatkunut ennallaan ja kuluvan vuoden lopun ennakoidaan jatkuvan laskusuhdanteessa. Tilanteen pitkittyminen lisää painetta lomautusten muuttumiselle irtisanomisiksi. Tilanne toimialojen sisälläkin on ristiriitaista ja vaihtelee yrityskohtaisesti. Maakunnan teollinen tuotanto vaihtelee yrityskohtaisesti täysimittaisen lomautustarpeen ja täyden tuotannon välillä. Niilläkin yrityksillä, joilla tuotanto toimii täydellä volyymillä, tilauskannat ovat edelleen varsin lyhyet.

Lähiaikojen kehitysnäkymät jatkuvat epävarmoina ja varsin harmaina. Viimekuukausien tiedot viittaavat varsinkin alkusyksyn osalta heikon suhdanteen jatkuvan. Syksyn alun perusteella kokonaisodotukset asettuvat nykytason säilyttämiseen puolen vuoden aikana, joskin toimialojen välillä saattaa olla suuntaeroja. Nopeaa kasvusykäystä ei ole odotettavissa, mutta vuoden sisällä tapahtuvaan hienoiseen nousuun uskotaan. Haasteita on odotettavissa sekä teollisuudessa että palveluissa. Kuluttajat ovat aiempaa varovaisempia, mikä vaikuttaa selvästi palveluihin ja kauppaan.

Positiivista virettä tulee kansainvälisen talouden varovaisen myönteisistä signaaleista. Jos tämä tilanne säilyy ja vahvistuu, kasvun mahdollisuuksia aukeaa myös alueen yrityksille. Investointiaktiivisuuden nousu viittaa hiljalleen viriävään teollisuuteen myös alueella. Teollisuuden nousua ennen kotimaisen kysynnän merkitys työllisyyden kehityksen suuntaajana näyttää nousevan merkittävään rooliin.

 

Maakunnan seutukuntien näkymät ovat tällä kertaa varsin tasaiset, tosin hyvin erilaisista lähtötilanteista. 

Liite
Alueelliset kehitysnäkymät –raportin Pohjois-Savon osuus on luettavassa kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä sivulta 93 alkaen.

Alueelliset kehitysnakymat syksy 2013 (pdf) (199.3 KB)

 

Lisätietoja:

ylijohtaja Kari Virranta, Pohjois-Savon ELY-keskus, kari.virranta(at)ely-keskus.fi, puh. 0295 026 699
strategiapäällikkö Juha Kaipiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus, juha.kaipiainen(at)ely-keskus.fi, puh. 0295 026 692


Regional information