Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Säät suosivat sinileväkukintojen esiintymistä (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)

Lämmin ja kohtalaisen tyyni sää viikolla 26 on edistänyt sinilevien esiintymistä. Lähipäiville ennustetut ukkoset voivat kuitenkin hajottaa jo muodostuneet levälautat takaisin vesimassaan. Mikäli lämpimät ja tyynet säät jatkuvat, sinileväkukintoja muodostuu paikoitellen jatkossakin. Tyynellä säällä sinilevä kertyy pintaan lautoiksi, kun taas tuulisella säällä levää esiintyy lähinnä veteen sekoittuneena tai tuulen yläpuolisille ranta- ja lahtialueille kertyneenä.

Sinilevähavaintoja on tehty etenkin merialueiden vakiohavaintopaikoilla. Sisävesien vakiohavainnointipaikoilla sinilevää on toistaiseksi ollut melko vähän. Yleisöhavaintoja on tullut kohtalaisen runsaasti sisävesialueilta.

Merialueiden vakiohavainnointipaikoilla sinilevää on havaittu Ulko-Tammion, Ängsön, Huovarin, Haapasaaren, Vehkaluodon ja Vilniemen uimarannan havainnointipaikoilla. Järvillä sinilevää on havaittu Simpelejärven Harjulinnan rannan sekä Vartianlahden vakiohavainnointipaikoilla. Yleisöhavaintoja on tullut Pien-Saimaan alueelta Lappeenrannasta ja Taipalsaaren alueelta. Siellä sinilevää on havaittu Sammonlahdella, Kivisalmella, Nukkumalahdella, Petranselällä Kyläniemen pohjoispuolella sekä läntisen Pien-Saimaan länsiosassa, kirkonkylällä. Lisäksi levähavaintoja on tehty Kotkan Östringinlahdella, Simpeleen Kivijärvellä, Kouvolan Rapojärvellä, Kaipiaisten Rautjärvellä sekä Parikkalan Tyrjänjärvellä.

Havaittu sinilevää on usein esiintynyt veteen sekoittuneena hippuina, mutta paikoitellen sinilevää on kertynyt pintaesiintymänä ranta-alueille, jolloin sinilevät voivat haitata paikoitellen veden virkistyskäyttöä. Sen vuoksi mökkiläisiä halutaankin muistuttaa, että jotkin sinilevät voivat olla myrkyllisiä ja siksi uimista runsaasti sinilevää esiintyvässä vedessä tulisi välttää. Sinileväinen vesi ei sovellu myöskään saunavedeksi. Myös lemmikkieläinten suhteen tulee olla tarkkaavainen, sillä ne eivät osaa varoa sinileväistä vettä ja saattavat juoda sitä suuria määriä.

Hellejakson seurauksena järvien pintavedet Kaakkois-Suomen alueella ovat kohonneet edellisviikon lukemista 19-23 asteeseen. Lämpötilat ovat useissa järvissä 2-5 astetta korkeampia kuin ajankohtana keskimäärin. Suomenlahdella merivesien lämpötila on 16-18 ˚C. Meriveden pintalämpötilan arviot perustuvat Ilmatieteen laitoksen ennusteisiin, satelliittitulkintoihin ja kauppalaivoilla tehtyihin mittauksiin.

Kaakkois-Suomen alueelta tehdyt levähavainnot voi ilmoittaa Kaakkois-Suomen levälinjalle, puh. 040 767 5388 tai sähköpostitse osoitteeseen levaseuranta.kaakkois-suomi(at)ely-keskus.fi. Levänäytteiden lähettämisestä tulisi sopia erikseen.

Lisätietoja

Hydrobiologi Jouni Törrönen
s-posti: jouni.torronen(at)ely-keskus.fi
puh. 040 5188963

Harjoittelija Viivi Liuksiala
s-posti: viivi.liuksiala(at)ely-keskus.fi
puh. 040 7675388


Regional information