Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Sinilevähavainnot runsastuneet Etelä-Savon järvissä (Etelä-Savon ELY-keskus)

Etelä-Savon järvissä on nyt huomattavasti enemmän leviä kuin kesäkuun alun kylmän jakson aikana. Neljältä maakunnan alueella sijaitsevalta valtakunnalliselta leväseurantakohteelta on tullut ilmoitus vähäisestä tai runsaasta leväesiintymästä. Seurattavia kohteita on yhteensä 16. Maakunnan seurantaverkon ulkopuolelta on tullut lisäksi parikymmentä ilmoitusta vähäisistä tai kohtalaisista levämääristä. Myös koko maassa levää on havaittu ajankohtaan nähden runsaammin.

Ilmoituksia on tullut ajankohtaan nähden poikkeuksellisen paljon. Levää on havaittu ympäri maakuntaa kaikentyyppisissä, myös karuissa ja kirkkaissa järvissä. Vaikka sinilevien määrä karuissa vesistöissä onkin luontaisesti vähäinen, voi levää kerääntyä kevyehkön tuulen kasaamana suuremmilta seliltä tuulen vastaisille rannoille ja lahdenpohjiin.

Järvien pintaveden lämpötilat ovat kohonneet nopeasti. Etelä-Savossa pintavesien lämpötilat ovat kesäkuun alun kylmemmän jakson jälkeen nousseet jälleen yli 20 asteen rajan myös suuremmissa järvissä. Lämmin sää ja heikohko tuuli ovat edesauttaneet leväkukintojen esiintymistä. Loppuviikosta mahdollisesti tulevat ukkoskuurot ja sateet voivat helpottaa levätilannetta, sillä leväkukinnot hajoavat yleensä nopeasti. Etelä-Savon alueella leväkukinnot ovat yleensä olleet lyhytkestoisia.

Jos veteen ilmaantuu silminnähden runsaasti levää, uimista ja veden käyttöä sauna- ja talousvedeksi on syytä välttää. Leväpitoiseen veteen ei myöskään pidä päästää pieniä lapsia eikä kotieläimiä. Sinilevät voivat aiheuttaa mm. allergiareaktioita, silmätulehduksia tai nuhaista oloa. Sinileväkukinnat voivat myös olla myrkyllisiä. Jos epäilet sinilevistä aiheutuneita oireita, ota yhteyttä Myrkytystietokeskukseen 09 471 977 (24 h/vrk).

Sinilevää Mikkelin alapuolisella Saimaalla kesällä 2011.
Kuva Leo Laukkanen.
 
   
   

Seuranta jatkuu 16 järvikohteella

Etelä-Savon levätilannetta seurataan tänä kesänä 16 järvikohteella. Havaintopaikat on valittu kuvaamaan Etelä-Savon yleistä levätilannetta. Kohteiden vedenlaatu kattaa järvet suhteellisen runsasravinteisesta vähäravinteiseen, eli mukana on leväherkkiä ja ei-leväherkkiä järviä.

Leväseurannasta vastaavat pääosin kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset, mutta mukana on myös paikallisia asukkaita. Levähavainnot kootaan Etelä-Savon ELY-keskukseen, josta ne viedään Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämälle Järviwiki-sivustolle. Sivustolta voi seurata reaaliajassa levätilanteen kehittymistä.

Valtakunnallista ja alueellista levätilannetta seurataan kesäkuun alusta elokuun loppuun saakka. Etelä-Savon ELY-keskus tiedottaa oman alueensa levätilanteesta kuukausittain ja useamminkin, jos levätilanteessa tapahtuu olennaisia muutoksia. Valtakunnallinen leväkatsaus laaditaan ja julkaistaan viikoittain torstaisin ajalla 6.6.- 29.8.  Katsauksen tiedot perustuvat havaintoihin yli 250 jatkuvassa levätilanneseurannassa olevalta kohteelta.                                                                                                                                                                           

Linkit:


Lisätietoja:   

Hydrobiologi Jani Pulkkinen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 029 502 4142

Hydrobiologi Pekka Sojakka, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 029 502 4233


Regional information