Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Tampereentien liittymätyöt muuttavat liikennejärjestelyjä Hollolassa (Uudenmaan ELY-keskus)

Tampereentien ja Kirkkotien liittymän muutostyöt aiheuttavat muutoksia liikennejärjestelyihin Hollolassa. Kesäkuussa alkavissa muutostöissä nelihaarainen liittymä muutetaan kolmihaaraiseksi ja siihen asennetaan liikennevalot.

Rakennuskohde sijaitsee Hollolassa Hälvälän koulun kohdalla, noin 4 kilometriä Hollolan kuntakeskuksesta länteen, Tampereentien/Soramäentien (mt 2955) ja Kirkkotien (mt 3161) liittymässä.

Kesäkuussa käynnistyvissä muutostöissä nelihaarainen liittymä muutetaan kolmihaaraiseksi, liikennevalo-ohjatuksi liittymäksi. Lisäksi liittymän kohdalla levennetään tietä, tehdään kaistajärjestelyjä sekä parannetaan tien keskisaarekkeita ja liittymässä sijaitsevaa pysäkkiparia. Parannushankkeen yhteydessä rakennetaan myös valaistusta lähellä kulkeville Jarvalantielle ja Aikkalantielle.

Muutostöiden aikana nopeusrajoitusta työmaa-alueella lasketaan ja ajokaistoja kavennetaan.

Työt valmistuvat elokuun loppuun mennessä.

Työn tilaajana toimii Uudenmaan ELY-keskus ja urakoitsijana kohteessa toimii Destia Oy.

Kartta korjauskohteesta (pdf 120 kt)

Lisätietoja:

  • työmaapäällikkö, Martti Tulonen, Destia Oy, puh. 0400 127 341, martti.tulonen(at)destia.fi
  • projektipäällikkö Mikko Vihermäki, Uudenmaan ELY-keskus, 029 5036 015, mikko.vihermaki(at)ely-keskus.fi

Regional information