Navigeringsmeny
Tiedotteet 2014

Pressmeddelanden 2014

Pressmeddelanden 2014

Pohjois-Pohjanmaalla kelirikkokeväästä tulossa vaikeahko ja Kainuussa vaikea (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus)

Pohjois-Pohjanmaan alueella ja Kainuussa on tulossa normaalia vaikeampi kelirikkokevät. Routa alkaa sulaa tällaisten kelien jatkuessa normaalia aikaisemmin ja näin kelirikkoaikakin alkaa normaalia aikaisemmin. Kevään säiden eteneminen vaikuttaa kelirikon esiintymiseen. Pahimman pintakelirikon pitävät kurissa kuiva ja aurinkoinen sää sekä yöpakkaset. Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maaperäolosuhteet ovat otollisia kevätkelirikolle.

Painorajoituksia asetetaan tilanteen kehittymisen mukaan. Tavoitteena on estää sorateiden rikkoontuminen kaikkein pahimpaan kelirikkoaikaan. Yleensä pahin kelirikko ei kestä kovin kauan, mutta lyhyenkin ajan kuluessa voidaan raskaalla liikenteellä tehdä merkittäviä vaurioita. ELY-keskus neuvottelee kuljetusyritysten kanssa mm. puunkuljetusten ajoittamisesta siten, ettei kuljetuksia tehdä soratieverkolla kevään kelirikkokautena. Maatalouden välttämättömät kuljetukset (esim. maitokuljetukset) pyritään varmistamaan.

Talven aikana on esiintynyt normaalia enemmän vesi- ja paannejääongelmaa erityisesti Pohjois-Pohjanmaan alueella. Lumen määrä on kuitenkin nyt normaalia vähäisempi, joten oletuksena on, ettei keväällä enää olisi merkittäviä vesiongelmia tiestöllä ja sivuojissa. Sateinen kevät voi kuitenkin muuttaa tilannetta nopeasti.

Maanteillä lauha talvi on vaurioittanut päällysteitä

Lauha ja vähäluminen talvi on aiheuttanut päällysteille normaalia suuremman rasituksen. Päällysteiden reikiintymistä on esiintynyt selvästi normaalia enemmän.  Lisäksi päällysteiden kuluminen ja urautuminen on ollut selvästi normaalia suurempaa vaikuttaen näin päällysteiden elinikään. Mikäli päällysteitä ei ennätetä tai pystytä resurssipulan vuoksi paikkaamaan ja korjaamaan, joudutaan harkitsemaan rajoituksia. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen huolena onkin, miten päällystettyjen teiden ylläpidossa onnistutaan seuraavien vuosien aikana. Nykyresursseilla voidaan tehdä 30 – 50 % tarvittavista uudelleen päällystämisistä.

Lisätietoja:
Yksikön päällikkö Markku Tervo, puh. 0295 038 293, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus



Regional information