Navigeringsmeny
Tiedotteet 2014

Pressmeddelanden 2014

Pressmeddelanden 2014

Vaikuta tulvariskien hallintaan Riihimäellä (Hämeen ELY-keskus)

Vantaanjoen tulvaryhmä on hyväksynyt ehdotuksen Vantaanjoen tulvariskien hallitsemiseksi Riihimäen merkittävällä tulvariskialueella. Suunnitelmaehdotukseen voi tutustua verkkopalvelussa sekä vesistöalueen kunnissa, joiden ilmoitustauluilla on julkaistu kuulemista koskeva kuulutus. Suunnitelmaehdotuksesta voi antaa palautetta Hämeen ELY-keskukselle vuoden 2015 maaliskuun loppuun asti.

Palautteen antamiseen monia kanavia

Vantaanjoen tulvariskien hallintasuunnitelmasta voi lähettää palautetta verkkopalvelun kautta sähköisellä lomakkeella tai ELY-keskuksen kirjaamoon sähköpostilla tai kirjeellä. Keskusteluun voi osallistua ja palautetta antaa myös Otakantaa-verkkopalvelussa. Kaikki em. linkit ovat tiedotteen lopussa. - Saatu palaute käydään läpi ja siitä laaditaan yhteenveto. Palautetta hyödynnetään lopullisia suunnitelmia laadittaessa.

Riihimäen keskustaan ehdotetaan putkisiltoja

Suunnitelman mukaan Vantaanjoen uoman kunto tarkastetaan ja tehdään tarvittavat toimenpiteet sen korjaamiseksi luvanmukaiseksi. Lisäksi ehdotetaan Vantaanjoen rumpuputkien muuttamista putkisilloiksi Riihimäen keskustan alueella, sillä vuoden 2004 tulva osoitti, että suurilla tulvalla vesi ei mahdu virtaamaan niistä. Peltosaaren suojaamiseksi on ehdotettu pengerrystä Bad Segebergin puistolammen ympärille. Myös mahdollisuutta veden pidättämiseen valuma-alueella selvitetään. Toimenpiteillä varmistetaan ihmisten terveys ja turvallisuus sekä vähennetään vahinkoja infrastruktuurille, ympäristölle ja yksityiselle omaisuudelle.  Toimenpiteinä on esitetty myös viranomaisten varautumisen kehittämistä ja valmiussuunnitelmien laatimista sekä yksityisten ihmisten tulvatietoisuuden lisäämistä tulvariskialueella. Jokaisella on velvollisuus omaisuutensa suojaamiseen.

Ehdotuksen liitteenä on ympäristöselostus, jossa toimenpiteiden ympäristövaikutuksia arvioidaan.

Lisätietoja

Diplomi-insinööri Merja Suomalainen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 161
Tarkastaja Reijo Seppälä, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 229

Tiedotus

Riitta Turunen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 173

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Linkit:

Vantaanjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelma

Otakantaa-verkkopalvelu

Sähköinen palautelomake


Regional information