Navigeringsmeny
Tiedotteet 2014

Pressmeddelanden 2014

Pressmeddelanden 2014

Kainuun työttömyydessä orastaa merkkejä paremmasta (Kainuun ELY-keskus)

Kainuun työttömyysluvuissa on nähtävissä pieniä merkkejä paremmasta kehityksestä. Kuhmossa, Puolangalla ja Vaalassa, jotka vielä vuosi sitten olivat maakunnan vaikeimmat työttömyyskunnat, oli huhtikuussa työttömiä hieman vuoden takaista vähemmän. Sen sijaan muissa Kainuun kunnissa työttömyys pysytteli edelleen selvästi korkeammalla kuin vuosi sitten.

Kainuun työ- ja elinkeinotoimistoon (TE-toimistoon) oli kirjoittautunut huhtikuun lopussa 5 874 työtöntä työnhakijaa. Se on 219 vähemmän kuin maaliskuussa, mutta kuitenkin 677 eli 13 % enemmän kuin vuosi sitten. Lomautukset kasvattivat työttömyyttä vuoden takaisesta. Lomautettuja oli huhtikuussa 665, joka on 53 % enemmän kuin vuosi sitten.

Kuluvan vuoden ensimmäisenä kolmanneksena Kainuun TE-toimistoon ilmoitettiin uusia avoimia työpaikkoja hieman enemmän kuin vastaavana aikana vuosi sitten. Huhtikuussa työvoiman tarve kohdistui kuitenkin valtaosin vain muutamille aloille, lähinnä kaupalliseen työhön, terveydenhuolto- ja sosiaalialalle sekä palvelutyöhön.

Kainuun työttömyyden korkein huippu on nyt hitaasti murenemassa. Mittavat lomautukset pitävät työttömyyttä kuitenkin vielä selvästi vuoden takaista korkeammalla. Uuden työvoiman tarve on hienoisessa kasvussa. Toukokuussa työttömyys tavanomaisesti vähenee selvästi, mutta kasvaa hieman kesällä ja kääntyy sitten elo- ja syyskuussa taas laskuun.

Linkki: Kainuun työllisyyskatsaus, huhtikuu 2014

Lisätietoja: Kainuun ELY-keskus, strategiapäällikkö Juha Puranen, p. 029 502 3650


Regional information