Navigeringsmeny
Tiedotteet 2014

Pressmeddelanden 2014

Pressmeddelanden 2014

Kemira Chemicals Oy:n märkälujahartsin ja selkeytyksen apuaineen tuotannon siirtäminen Sastamalaan -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta voi esittää mielipiteitä (Pirkanmaan ELY-keskus)

Kemira Chemicals Oy on toimittanut Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) Märkälujahartsin ja selkeytyksen apuaineen tuotannon siirtäminen Sastamalaan -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus). YVA-selostuksesta voi esittää mielipiteitä ELY-keskukselle 15.8. asti. Hankkeesta järjestetään kaikille avoin yleisötilaisuus 6.8. Sastamalassa.

Arvioitu hanke ja sen vaihtoehdot

YVA-selostuksessa on esitetty arvioinnit hankkeen ympäristövaikutuksista Kemiran tehtaan ympäristössä ja Kokemäenjokeen (mm. Huittisiin vedenottamolle) sekä Isosuon ja Puurijärven kansallispuistoon asti. Hanke sijoittuu Sastamalan (ent. Äetsän) tehdasalueelle nykyisiin rakennuksiin. Tehdasrakennusten ulkopuolelle rakennetaan säiliöitä sekä niiden suoja-altaat ja täyttöalueet sekä vuoto- ja keräilyaltaita. Kemikaalikuljetukset lisääntyvät noin 500 kuljetuksella vuodessa.  Siirrettävä tuotanto sisältää kolmen kemikaalin valmistuksen panosprosesseina. Vaarallisten kemikaalien käyttö ja varastointi lisääntyy, ja kemikaalien kulutus kasvaa 2,6 %.

Tuotantolinjojen prosessi- ja jäähdytysvesi otetaan Kokemäenjoesta, ja prosessien jätevedet kierrätetään tuotannossa tai ne toimitetaan hävitykseen vaarallisina jätteinä. Reaktorien poistoilma lauhdutetaan ja puhdistetaan.

Hankkeessa on esillä on kaksi vaihtoehtoa:

Vaihtoehto 0: tuotanto Sastamalan tehtaalla jatkuu nykyisellään. Vaasan tehdas lopetetaan ja tuotanto loppuu tai siirtyy ulkomaille.

Vaihtoehto 1: Märkälujahartsin ja selkeytyksen apuaineen tuotanto siirretään Sastamalan tehtaalle tai ulkomaille. Vaasan tehdas lopetetaan.

Yleisötilaisuus järjestetään 6.8.2014 klo 18 Sastamalassa

Pirkanmaan ELY-keskus tarkistaa yhteysviranomaisena YVA-selostuksen laadun ja riittävyyden sekä antaa siitä lausunnon. YVA-selostuksesta on kaikille avoin yleisötilaisuus keskiviikkona 6. elokuuta 2014 klo 18–20 Sastamalan tehtaan ruokala Viertolassa, Kemiantie 1.

YVA-selostus on yleisön nähtävillä 18.6.–15.8.2014 vaikutusalueen kunnissa: Sastamalan kaupungintalo, Aarnontie 2 A ja Huittisten kaupungintalo, Risto Rytin katu 36 (pois lukien Huittisissa 30.6.–20.7). Arviointiselostus on luettavissa myös kirjastoissa Keikustie 3, Äetsä ja Lauttakylänkatu 26, Huittinen, Pirkanmaan ELY-keskuksessa, Yliopistonkatu 38, Tampere sekä www-sivuilla osoitteessa www.ymparisto.fi/KemiranSastamalanYVA.     

Lausuntoa varten pyydetään yleisön mielipiteitä YVA-selostuksesta. Kirjallisia mielipiteitä voi esittää 15.8.2014 mennessä osoitteella Pirkan­maan ELY-keskus, PL 297, 33101 TAMPERE tai kirjaamo.pirkanmaa(at)ely-keskus.fi.

Pirkanmaan ELY-keskuksen lausunto YVA-selostuksesta tulee nähtäville ja luettavaksi edellä mainittuihin paikkoihin syys–lokakuussa 2014.

Lisätietoja:

  • Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus; ylitarkastaja Leena Ivalo, puh. 0295 036 000, leena.ivalo(at)ely-keskus.fi
  • Kemira Chemicals Oy, Anne Nikula-Ranne, puh. 0108 623 282, anne.nikula-ranne(at)kemira.com
  • ENVIRON Finland Oy, Lena Korkea-aho, puh. 0207 416 147,
    lkorkeaaho(at)environcorp.com

Regional information